Tuuloman torttu

20 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

POHJA:
2 kpl kanamunia
2 dl sokeria
150 g sulatettua tai juoksevaa margariinia
2 tl leivinjauhetta
dl vehnäjauhoja
dl maitoa
kuorrutus:
50 g sulatettua tai juoksevaa margariinia
4 rkl vahvaa kylmää kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
1 (225 g) pkk tomusokeria
Pinnalle:
kookoshiutaleita ja/tai nonparelleja

Jaa resepti

Ohje

Pohja:

1. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.

2. Sekoita kuivat aineet (vehnäjauhot, leivinjauhe, vanilliinisokeri) huolellisesti keskenään.

3. Sekoita kuivat aineet ja maito vuorotellen muna-sokerivaahtoon, varovasti! Lisää lopuksi rasvasula.

4. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 175:ssä asteessa n.25 kunnes pohja on sisältä kypsä ja päältä kauniin kullan ruskea.

Kuorrutus:

1. Sekoita kaikki aineet huolellisesti keskenään. Suosittelen ensin sekoittamaan kuivat aineet keskenään ja vasta sitten lisäämään nesteitä vähitellen ettei kuorrutuksesta tule liian löysää.

2. HUOM! Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle ja ripottele pinnalle kookoshiutaleita tai nonparelleja tai vaikka molempia.

3. Leikkaa ja tarjoile vasta kunnes kuorrutus on täysin jähmettynyt.

Vinkkejä:

- Ohjeesta saat helposti mokkapaloja lisäämällä pohjaan 2-3 rkl kaakaojauhetta.

- Kun puolitat ohjeen, taikina mahtuu mainiosti piirakkavuokaan.

- Huoneenlämpöiset kananmunat vatkautuvat parhaiten, vaahto syntyy nopeammin kun rikot munien rakenteen ennen sokerin lisäämistä.

- Vatkaa vaahto puhtaassa ja kuivassa kulhossa ja tarkista ettei vatkaimen vispilöissä ole rasvaa ja ne ovat kuivat.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kokkaaja^^
Pohja ihanan pehmeä ja kuohkea.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään