6 490
6 490

Broileripyörykkälaatikko

4 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

400 g broileripyöryköitä
4 rkl vehnäjauhoja
6 rkl öljyä
1 l vettä
currya
suolaa
kurkumaa
Provence-mausteseosta
kuivattua tilliä
n.8-10 kpl perunoita

Jaa resepti

Ohje

1. Laita jauhot ruskistumaan pannulle. Elä kuitenkaan ruskista niitä paljoa vain sen verran, että ne alkavat saamaan kullan ruskean värityksen.

2. Lisää joukkoon öljy. Ja sekoita jauhot ja öljy hyvin sekaisin ettei tule yhtää paakkuja.

3.Lisää joukkoon sitten vesi pikku hiljaa ja varo ettei tule paakkuja. Jos paakkuja pääsee tulemaan niin koita rikkoa ne mahdollisimman hyvin.

4. Kun kastike on kiehumis pisteessä lisää joukkoon puolitetut pyörykät.

5. Sekoita ja lisää sitten mausteita oman mielesi mukaan sekaan. Kuitenkin siten, että curry on päämauste. Currya ja suolaa tähän eniten menee.

6. Anna kastikkeen kiehahtaa ja nosta se sitten pois levyltä.

7. Kuori yks peruna ja tee siitä siivuja ja laita siivut uunivuokaan. Tee tätä niin monta kertaa että koko pohja on peitetty. Lisää sitten päälle hieman suolaa ja laita kastiketta päälle siten, että perunat peittyvät. Tee toinen kerros perunoista/suolasta ja lisää kastiketta. Ja vielä kerran sama juttu, mutta tällä kertaa elä jätä yhtään pyöryköitä kastikkeen joukkoon vaan laita pelkkää kastiketta perunoiden ja suolan päälle. Ja viimeisen kerroksen ei tarvitse olla kovin tiivis.

8. Laita sitten vuoan päälle folia ja laita se uuniin 200-asteeseen ja anna olla siellä 50min. Ota sitten folio pois ja anna olla uunissa n.15min. Ota se sitten pois ja anna hieman vetäytyä. Ja eikun nauttimaan. :)

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 1 Maidottomat Broileripyörykät & Currykastike
  • 6 0 Kuhaa isoon nälkään
  • 5 3 Jauhelihakeitto pavuilla
  • 7 3 Broileripyörykkäkastike
  • 2 0 Munakas (jämistä, mitä jääkaapista löytyy:)
  • 0 0 Kinkkupiirakka

Kommentit

Heisim
Suht nopeaa ja helppoa tehdä. :) Voit myös tehdä pelkän kastikkeen ja keittää esim. perunoita/riisiä kaveriksi.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään