Kuningatartäytekakku

10 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

POHJA:
3 munaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0.5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
kostutukseen:
1-2 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
Täyte:
noin 60 g kuningatarhilloa
1 dl vispikermaa
100 g MAITORAHKAA
(1 tl vaniljasokeria)
1 dl vadelmia
1 dl mustikoita
(maun mukaan Dr. Oetkerin hedelmäsekoitusta)
koristelu/kuorrutus:
2 dl vispikermaa
haluamasi koristeita, esim. marjoja, nonparelleja, sokeri- tai marsipaanikoristeita jne.

Jaa resepti

Ohje

Valmista ensin perusohjeella pohja, eli:

Munat + sokeri vaahdoksi

-> keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi sekaan

-> paista voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa 200 astetta, noin 25 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä

Leikkaa JÄÄHTYNYT kakkupohja kahdeksi kerrokseksi. Kostuta ensimmäinen kerros vaniljamaidolla (eli maito+vaniljasokeri). Kostuketta saa käyttää ihan reilusti, desi per kerros.

Levitä hilloa tasaiseksi kerrokseksi, annostele ihan maun mukaan. Ei ole kovin makea kakku joten hilloa saa olla reilummin.

Vatkaa 1dl kermaa ja sekoita siihen maitorahka tasaiseksi. Mausta halutessasi pienellä määrällä vaniljasokeria. Levitä kermarahka hillovyöhykkeen päälle.

Ripottele marjat kerman päälle, vadelmat voi painella tasaisin välein. Halutessasi pistä myös hedelmäsekoitusta (hyvältä maistui!) noin pari ruokalusikallista.

Nosta toinen kakkupohjakerros päälle, kostuta. Levitä siihenkin hilloa mutta ohuemmin, jottei se sekoitu liikaa kerman kanssa.

Sitten vaan vispattua kermaa päälle, ja haluamasi koristeet :)

Huom. valmistusaika 1 tunti + pohjan jäähtymisaika.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

stillborn
Marjaisa ja ei-niin-ällömakea kakku, niin aikuisten kuin lastenkin mieleen. Koristeet omassa versiossani ovat ensimmäisiä sokerimassakokeilujani, älkää naurako.! :D Ja isin kakku oli tämä :)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään