3 332
3 332

Isän solmiokakku

12 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

4 kpl munaa
dl sokeria
1 dl vahnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl mantelirouhetta
kostutus:
1-1½ dl appelsiinimehua (eli 2-3 kpl appelsiinin mehu)
täyte ja kuorrutus:
1 ps/500g mansikoita, pakaste
2 tk/a`2dl vispikermaa
3/4 dl sokeria
3-4 tl appelsiinin kuorta raastettuna
½ tlk/400g maustamatonta jogurtia
Koristelu:
1-2 ps/a`200g raesekoitus karamelleja
mantelirouhetta

Jaa resepti

Ohje

1.Vinkki: Raesekoituskaramellit värjäävät, joten koristele vasta vähän juuri ennen tarjoilua.

1. Vatkaa huoneenlämpöiset munata ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivataineet mantelirouhetta lukuunottamatta, siivilöi kuivat aineet taikinaan varovasti sekoittaen. Ripottele mantelirouhe leivinpaperin päälle pellille ja kaada taikina päälle. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa 6-8 minuuttia.

2 Kumoa kypsä pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja poista paistopaperi. Anna jäähtyä. Leikkaa kakkupohja pituussuunnassa kolmeen saman levyiseen pitkulaiseen osaan . Suojaa tarjoiluastia leivinpaperisuikaleilla ja aseta ensimmäinen kakkulevy tarjoiluastialle.

3. Viipaloi kohmeiset mansikat. Raasta appelsiininkuori ja purista appelsiinien mehu. Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi. Mausta sokeirlla ja appelsiininkuori raasteella. Lisää lopuksi jogurtti. Kostulla pohjalevy appelsiinimehulla. Levitä pohjalevylle viipaloituja mansikoita ja niiden päälle noin 1/3 osa täytteestä. Nosta toinen kakkulevy paikoilleen, kostuta ja levitä päälle loput mansikkaviipaleet ja 1/3 osa täytteestä.

4. Nosta viimeinen kakkulevy paikoilleen, kostuta ja levitä loput täytteestä lastan avulla kakun päälle ja reunoille. Koristele reunat halutessasi mantelirouheella.

Hahmottele kakun pinnallepitkä solmio, siis molemmilta puolilta tulevana ensin vaikka ruskeilla raekarkeilla ja solmuosa kärjellään seisovana neliönä, joka kapenevasta osastaan taasen jatkuu solmion leveänä liehusosana (helpottaa, kun tekee vain yhden liehuksen. Tämän voi koristella esim. solmiomaisesti tyypillisin vinoraidoituksin.

Kuinka vain, mutta varmasti kelpaa isälle.

Poista leivinpaperisuikaleet reunoilta. Ja koristelu siis juuri ennen tarjolle viemistä!

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 2 Isän iltapalapiirakka
  • 12 6 Juustokakku
  • 36 24 Appelsiini Pikkuleivät
  • 11 9 Mustaherukka-suklaamoussekakku
  • 2 1 Juhlava Mansikkakakku
  • 3 3 Gluteiiniton Limetti-mansikkamoussekakku

Kommentit

piia58
Isänpäivän kakku!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään