53 506
53 506

paistetut nuudelit

2 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

1-2 pkt nuudeleita
1 pieni punasipuli
1 kananmuna
1 porkkana
muutama kaalinlehti
1 tl hunajaa
1 rkl maapähkinävoita
hyppysellinen suolaa ja clilijauhetta
soijakastiketta, öljyä
1 tl maissitärkkelysjauhoja
vettä tai vaikkapa kookoskermaa
pähkinöitä

Jaa resepti

Ohje

Suikaloi sipuli, porkkana ja kaalinlehdet ohuiksi suikaleiksi (voi myös raastaa). Laita vesi kattilaan kiehumaan nuudeleille. Paista kasvikset pannulla öljyssä. Kun alkavat saamaan väriä lisää hunaja, pähkinävoi ja mausteet. Kannattaa pienentää levyä ettei pala ja sekoitella koko ajan. Lisää nuudelit veteen ja anna kiehahtaa pari minuuttia. Lisää kananmuna kasvisten sekaan ja riko rakenne sekoittaen. Kaada nuudeleista liika vesi pois. Lisää nuudelit kasvis paistoksen sekaan ja kuullota vielä jonkin aikaa ennen suurusteen tai kookoskerman lisäämistä. Lisää pähkinät sekaan.

Maissitärkkelys suuruste on helppo tehdä vaikka valmiiksi odottamaan

1tl maissitärkkelysjauhoja ja 0,5-1dl kylmää vettä

Tämä tulisi sekoittaa ihan lopussa ja antaa ihan hetken suurustua, jonka jälkeen ruoka on valmis. Eikä suurustetta tai nestettä ole pakko lisätä ollenkaan jos tykkää syödä paistetut nuudelit kuivempina.

Ruokalajiin sopii mainiosti myös tofu tai soijapalat, ja kananmunan voi halutessaan jättää pois.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 Paistetut nuudelit (mama, ym..)
  • 3 0 Japanilaiset nuudelit (yakisoba)
  • 5 1 Pad Thai, paistetut nuudelit
  • 2 2 Paistetut nuudelit
  • 0 0 Bami goreng eli paistetut nuudelit
  • 5 3 Biang-biang kiinalaiset nuudelit 7.2.2022

Kommentit

hempuli
Tämä on todella helppo ja halpa "pikaruoka", jonka valmistaa kädenkäänteessä ja milloin mistäkin ainesosista mitä kaapista sattuu löytymään. Itse tein kuvassa olevan annoksen n. 10min ja veteen, mutta olen joskus lorauttanut kookoskermaakin joukkoon. Tarkoitukseni oli myös laittaa omena raastetta, mutta se unohtui pöydälle.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään