Kaalipihvit

12 annosta

Raaka-aineet

1 iso sipuli
130 g voita
750 g keräkaalia
70 g siirappia
2 tl yrttisuolaa
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 rkl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
1 dl korppujauhoja
2 kananmunaa
½ dl makeaa chilikastiketta

Jaa resepti

Ohje

Huuhdo ja suikaloi tai raasta kaali. Kuori ja silppua sipuli. Paista sipuli pannulla voissa pehmeäksi. Siirrä kulhoon.

Laita kattilaan voi ja 3dl vettä. Kun vesi kiehuu ja voi on sulanut veteen, nosta kaaliraaste/kaalisuikaleet veteen ja lisää myös siirappi ja yrttisuola. Anna kaalin pehmetä rauhassa n. 30min. välillä käännellen seosta, jotta mausteet tasaantuu.

Kaada vesi ja pehmennyt kaali lävikköön. Valuta ylimääräinen neste pois kaaleista. Kumoa kaali kulhoon, missä on myös sipulit. Lisää chilikastike, mustapippuri, korppujauhot ja paprikajauhe. Sekoita. Anna seoksen turvota ja jäähtyä n. 15min. Kun seos on jäähtynyt, lisää joukkoon myös kananmunat. Sekoita.

Muotoile massasta pihvejä. Laita pihvit uunipellille, leivinpaperin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa n. 15min.

Nauti haluamiesi lisäkkeiden ja puolukkahillon kera.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään