Mustikka-kääretorttu

8 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

POHJA:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
täyte;
100 g pakastemustikoita
125 g MAITORAHKAA
2 rkl sokeria
1 dl vispikermaa

Jaa resepti

Ohje

Aloita pohjan teko. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisääm joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa n. 7-8min.

Vatkaa täytettä varten kerma vaahdoksi. Sekoita kulhossa maitorahka, sokeri ja sulatetut mustikat. Mustikoista irronnutta nestettä voi rahkan joukkoon lisätä myös hiukan. Lisää vaahdotettu kerma joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

Kumoa uunista otettu torttupohja sokeroidulle leivinpaperille. Irrota paistopaperi varovasti. Anna pohjan jäähtyä.

Lisää jäähtyneelle torttupohjalle täyte ja kääri levy rullalle varovasti. Laita hetkeksi jääkaappiin maustumaan ennen tarjoilua.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 1 Mustikkapiirakka
  • 3 5 Mustikkainen valkosuklaa-limerahkapiiras
  • 3 0 Mustikkapiirakka rahkatäytteellä
  • 1 1 Mansikka-Mustikka-Rahkapiirakka
  • 3 1 Mustikkapiirakka
  • 3 3 Marianne -kääretorttu

Kommentit

Jasmine85
Kääretortuissa-ja muissakin leivonnaisissa itselläni on se tyyli, että täytettä laitetaan kaksinkerroin, "ettei vaan tule liian kuivaa syötävää". =P

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään