Ankan rintafilettä ja omenakastiketta

2 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

1 ankan rintafile
suolaa
pippuria
Kastike
1 omena
1 Sipuli
2 dl omena tai ananasmehua
1-2 rkl kanafondia
2 rosmariinin oksaa
1 laakerinlehti
2 rkl smetanaa tai ranskankermaa

Jaa resepti

Ohje

Aloita tekemällä kastike. Hienonna sipuli ja kuori omena, poista siemenkota ja paloittele. Lisää sipuli, omena, kanafondi,rosmariini ja laakerinlehti mehun joukkoon ja keitä omenat pehmeiksi. Poista laakerinlehti ja rosmariini kattilasta ja soseuta kastikeaineet hienoksi. Lisää joukkoon ranskankerma tai smetana ja mausta pippurilla ja suolalla.

Tee sulatetun ankan rintafileen rasvapuoleen veitsellä muutamia matalia viiltoja. Älä viillä lihaan asti. Paista filettä kuumalla pannulla ensin rasvapuolelta niin että rasvaa sulaa pannuun. Käännä filee ja ruskista kauniin väriseksi. Mausta suolalla ja pippurilla ja kääri file folioon. Laita file 200-asteiseen uuniin noin vartiksi. Ota file uunista ja anna sen hengähtää hetki foliokääreessään.

Leikkaa filee sentin paksuisiksi viipaleiksi ja lusikoi päälle omenakastiketta.

Tarjoa esim lohkoperunoiden, paistettujen porkkanoiden ja vihersalaatin kera

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 7 Broilerin rintafilettä currysoosilla 6.7.2019
  • 6 5 Ankan koipia
  • 4 4 Lokše - perunaohukkaat ankanmaksa- ja hapankaalitäytteillä
  • 5 3 Ankan parhaat palat appelsiinikastikkeella
  • 35 17 Mummo Ankan omenapiiras
  • 1 1 Chermoulabroileria ja paahdettuja kasviksia

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään