17 875
17 875

Omenapiirakka meidän malliin

Raaka-aineet

3 kanamunaa
2 dl sokeria
1 dl sulatettuavoita
½ dl vettä
½ dl omenasosetta
dl vehnäjauhoja
1 dl kookkoshiutaleita
tl leivinjauhetta
Pinalle:
Omenasosetta, lohkottuja omenoita, kookoshiutaleita, kanelia ja sokeria

Jaa resepti

Ohje

Voitele ja korppujauhoita vuoka (22 x 30 oli minulla).

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sulatettu vähän jäähtynyt voi. Lämmitä mikrossa vesi ja omenasose keskenään. Sekoita munavaahtoon. Kuivataineet sekoita keskenään ja lisää myös varovasti taikinaan. Kaada taikina vuokaan. Nostele lusikalla omenasosetta pinnalle ja vetele vaikka veitsellä edestakaisia vetoja, että sose vähän levittyy. Lado kuoritut ja lohkotut omenat pinalle, ripotelle päälle vähän vielä kookkoshiutaleita kanelia ja sokeria. Paista 200 asteessa noin 20-30 min. (minulla oli aika matala vuoka ja paistoaika oli 25 min).

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 12 7 Melkein tuore Omenahillo

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 6 Omenapiirakka
  • 4 1 Omenapiirakka
  • 2 3 Omenapiirakka
  • 1 0 Omenapiirakka
  • 2 2 Makaronilaatikko meidän malliin
  • 2 4 Sienisalatti meidän perheen malliin

Kommentit

naija
Aina nämä vain maistuu, ihanan mehukas;o))

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään