9 774
9 774

MustikkaKukko näin

10 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

200 g voita (hyla)
1 dl sokeria (hedelmäsokeri)
1 tl vaniljasokeria
1 muna
4 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
n. 1 litra mustikoita metsästä tai saskatoon tai pensasmustikkaa
1 rkl perunajauhoja
½ dl sokeria (hedelmäsokeri)
vuokaan rasvaa, hasselpähkinärouhetta, korppujauhoja

Jaa resepti

Ohje

Voitele esim. piirakkavuoka. Ripottele korppujauhoja reunoille ja hasselpähkinärouhetta pohjalle. Sekoita mustikoihin perunajauhot ja sokeri. Kaada ne vuoan pohjalle. Vaahdota voi ja sokerit, lisää muna voimakkaasti vatkaten. Lisää ruisjauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe. Levitä taikina mustikoiden päälle, muotoile käsin sileäksi. Pistele haarukalla taikinaan reikiä. Paista 200 noin 35 - 45 min.

Maistuu jälkiruokana, välipalana ja miksei kahvinkin kanssa. Taikinakannesta tulee muromainen, kivan rukiinen. Mustikkaa saa laittaa enemmänkin jos on. Ei ole kovinkaan makea, joten sokeria voi lisätä maun mukaan.

Laitin tuohon, että annoksia tulee 10, on sen verran tuhtia ettei kovin paljoa kerralla syö, varsinkaan jos tarjoaa jäätelön kanssa, mikä sopii tosi hyvin! Kuvassa kermavaahtoa.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 3 Marjavaahtoa Vohvelikupissa
  • 7 3 Pyttis näin
  • 5 5 Mustikka-Vadelma RahkaTorttu
  • 6 6 Saskatoon-Mustikka piirakka
  • 9 15 Joulukinkku meillä paistetaan näin
  • 6 6 Savu-lohta näin 4.4.2017

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään