5 807
5 807

Omenahyytelöleivokset

yli 24 h

Raaka-aineet

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
Täyte:
n.3 dl happamia pieniä omenakuutioita
8 dl vettä + mansikkamehua puolidesiä
4 1/2 dl hyytelösokeria
1/2 - 1 tl hienoksi raastettua tuoretta inkivääriä

Jaa resepti

Ohje

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.

Sekoita joukkoon varovasti keskenään sekoitetut kuivat aineet..

Kaada uunipannulle leivinpaperille jonka olet voidellut vielä. ( 30 *35cm)

Paista 200 astetta uunin alaosassa n.20min.

Mittaa kattilaan vesi ja omenakuutiot.

Anna kuumentua kiehuvaksi ja sekoita joukkoon hyytelösokeri ja inkivääri ja Mehu.

Kun seos kiehahtaa uudelleen ,nosta pois levyltä. Anna jäähtyä 5min.

Nosta omenat reikäkauhalla leivospohjalle ja levitä tasaiseksi.

Anna keitinliemen jäähtyä kattilassa n. 20min.

Levitä liemi lusikalla omenoiden päälle.

Anna hyytyä kylmässä muutama tunti.

Leikkaa leivoksia ja tarjoile ne kylminä.

Jos liemi tuntuu hyytyvän liikaa, kuumenna sitä ,niin se tulee taas juoksevaksi.

Tarjoile näitä vaahdotetun vaniljakastikkeen kera tai alla olevien linkkien kera.

Hyvää on myös ilman kastiketta.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

  • 6 7 Mansikka-sitrus täytekakku
  • 11 8 OmenaKakku
  • 4 6 Mansikkakakku koripursotuksella
  • 34 1 Omenakakku (kahvikakku)
  • 1 1 Omena-Valkosuklaamuffinit
  • 9 1 Kirpeä viinimarjapiirakka

Kommentit

peetu1
Jos et pidä inkivääristä, käytä kanelitankoa liemessä. Poista se vasta kun liemi on valmista leivoksen päälle laitettavaksi.Ohje on poimittu jostakin lehdestä tai kirjasta.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään