31 419
31 419

Kokonainen SavuLohi pari vinkkiä

30 - 60 min

Raaka-aineet

suomalainen kirjolohi
savupurua
Puutikkuja
suolaa

Jaa resepti

Ohje

Laita kalaan sisälle ja päälle suolaa. Jos käyttää merisuolaa kalan annetaan suolaantua hetki. Jos käyttää tavallista hienoa suolaa kalan voi savustaa samantien. Laita pari tikkua kalan vattaan että se pysyy auki, näin kala savustuu sisältäkin kauniin väriseksi. Laita pari kourallista purua pöntön pohjalle. Anna kalalle ensin kovat lämmöt, että savua alkaa muodostumaan, vähennä sitten tulta ja pidä sitä vain yllä. Tommonen reilu kilonen kala kypsyy noin 45 minuutissa. Yleensä kun kala on hyvänvärinen se on kypsä, kokeile kypsyyttä painamalla tikulla (neste kirkas, liha pehmeä) tai irrota evä, jos lähtee hyvin on kypsä.

Savustamisessa ei tarvita sokeria, kuten kuvasta näkyy! En käytä koskaan ja nätti väri tulee! Tässä oli juuri kiistaa tuttavan kanssa, vaikka sitten kiivaan keskustelun jälkeen hän ei laittanut sokeria, niin kaavoihinsa kangistuneena käyttää edelleen, vaikka myönsikin ettei tunnu olevan väliä!

Tikut voi olla mitätahansa oksanpätkiä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 8 7 Pihvi ja pari vinkkiä
  • 4 4 Yrttinen Kokonainen Uunikana
  • 1 1 Kokonainen uunilohi
  • 2 0 Kokonainen kyyhkynen grillattuna
  • 1 0 Pizzapohja + pari hyvää täytevaihtoehtoa
  • 5 2 Kokonainen broileri À la Jimbo

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään