9 536
9 536

Pizzapellillä: Tonnikala ja Kinkku

Raaka-aineet

kinkkupizza:
n.½ pussia pizzasuikaleita
homejuustoa raasteena
kuutioitua paprikaa eri värejä
juustoraastetta
tonnikala pizza:
1 prk tonnikalaa (vedessä)
sitruunapippuria
suolaa
purjoa silppuna
homejuustoa raasteena
juustoraastetta

Jaa resepti

Ohje

Tee pizzalle pohja ja kastike, kts liitteet. Raasta juustoa yhteensä noin 2 dl, raasta sitten lisää jos tarvii. Raasta tai murusta homejuustoa, esim aura kolmiosta riittää hyvin puolet. Leikkaa paprikoista palaset pieniksi kuutioiksi. Valuta tonnikala ja sekoita siihen maun mukaan sitruunapippuria ja suolaa. Silppua pieni pala purjoa ja sekoita sekin tonnikalaan.

Kaulitse taikina ja ota siitä muotilla 5 soikeaa ja 12 pyöreää pohjaa. Mulla on nämä pizzapellit joihin on kätevä laittaa.

Laita kastiketta pohjille, sitä jää seuraavaan kertaan joten laita loput säilöön. Tee puolet pohjista kinkkutäytteellä ja puolet tonnikalalla. Laita täytteitä ja juustoraasteita päälle. Paista uunissa 225 kunnes näyttävät hyviltä.

Jos tekee koko pellillisen, täytettä tarvitaan tietysti enemmän. Mausteita voi lisätä maun mukaan, mutta kastikkeessa on sen verran makua etten lisännyt.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 8 3 Helppo Tomaattikastike Pizzaan
  • 5 3 Kuohkea PizzaPohja

Samankaltaisia reseptejä

  • 8 3 Tonnikala muffinsit
  • 3 0 Kinkku voileipäkakku
  • 1 0 Kinkku voileipäkakku
  • 4 2 Tonnikala salaatti
  • 1 0 Kinkku muffinit
  • 3 1 Tonnikala -couscoussalaatti 27.6.2022

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään