Pähkinäinen Broileriwokki

6 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

450 g Broilerin rintafileetä tai broilerisuikaleita
3 dl pähkinöitä
4-6 valkosipulinkynttä
1-1½ purjoa
4,5 dl vettä
6 tl maissitärkkelystä
1-1½ palaa kanaliemikuutiota
2 tl sokeri
ripaus suolaa
rypsiöljyä
3 tl paprikajauhetta
1,5 tl inkiväärijauhetta

Jaa resepti

Ohje

Leikkaa purjo suikaleiksi ja murskaa valkosipuli kulhoon. Sekoita kylmä kastike vedestä, maissitärkkelyksestä, kanaliemikuutiosta, sokerista ja suolasta. Laita sivuun. Mittaa astioihin myös pähkinät ja ota 2 lautasta hellan viereen. Lämmitä rypsiöljyä pannussa. Paista broilerit, levy noin 4. Kun broileri on paistunut, laita broilerit sivuun lautaselle. Kaada pannuun lisää rypsiöljyä ja paista pähkinät, levy noin 3-4. Pähkinöitä pitää vahtia, etteivät ne pala. Laita pähkinätkin sivuun lautaselle. Laita levy 3, ja kaada tarvittaessa lisää rypsiöljyä. Paista sipulit (purjo ja valkosipuli), kokoajan, varovasti sekoitellen noin minutin ajan, tai kun purjot ovat "notkeampia". Laita mausteet, sekoita ja kaada kylmä kastike. Sekoita jonkin aikaa. Sekoita joukkuun broilerit ja pähkinät. Hauduta kannen alla n. 30 min.

vinkki: kaikken parhainta seuraavana päivänä.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

klemmari
Aivan mahtavaa, helppo tehdä ja varmasti maistuu kaikille : )! *kuva puuttuu*

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään