3 088
3 088

Rukiinen Säilytyssuoja Kinkkurullalle

Raaka-aineet

5 dl vettä
7 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
1 dl vehnäjauhoja
voita tai öljyä voiteluun

Jaa resepti

Ohje

Sekoita veteen kaikki aineet ja vaivaa taikinaksi. Ota leivinpaperia tai voipaperia ja levitä raaàlle kinkulle, kostuta paperia vedellä. Levitä taikina paperin päälle hupuksi. Taikina riittää reilun 4:n kilon kinkkurullalle. Paista koko hommaa uunissa 200 puolituntia ja voitele sitten taikina voilla tai öljyllä. Laita liha kuorineen takaisin uuniin ja paista 125 kunnes liha on halutun kypsyinen.

Nosta kuori pois kinkun päältä. Kuorruta liha sinapilla ja ripottele päälle korppujauhoja. Laita uuniin 250 kunnes kuorrutus saa väriä.

Liha menee kuorruttamisen aikana sen verran kokoon, että kuori ei ota kuorrutukseen kiinni.

Kuorta ei syödä, saahan sen syödäkin jos haluaa, mutta liha säilyy mehevänä, ei kuivu kuoren alla, ei tarvi muuta suojaa. Liha myös kypsyy kuoren alla meheväksi. Koita muotoilla taikinan alareuna suoraksi toisin kuin itsellä jäi.

Tämä oli viime jouluna käytössä ja osottautui hyväksi konstiksi.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Rukiinen feta-pinaattipiirakka
  • 1 0 Rukiinen jauhelihapiiras
  • 0 4 Rukiinen suppispiiras
  • 0 0 Rukiinen leipä
  • 0 0 Rukiinen soodaleipä
  • 2 1 Rukiinen puolukka piirakka

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään