Sulje näkymä

Raaka-aineet

  • 150 g kaurakeksejä
  • 1 dl sulatettua suolatonta voita
  • 2 dl kuohukermaa
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
  • 5 dl pakastemansikoita
  • 1 dl sokeria
  • 5 liivatelehteä
  • valkosuklaata rouheena

Mansikkajuustokakku

Murskaa keksit muruiksi pussissa kaulimen avulla. Sulata voi ja sekoita keskimuruihin. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja taputtele keksimuruseos vuoan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan täytettä.

Soseuta hieman sulaneet mansikat sauva- tai tehosekoittimella. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kermavaahdon joukkoon tuorejuusto. Lisää mansikkasose ja sokeri ja sekoita kevyesti juustoseoksen kanssa.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viitisen minuuttia. Puristele lehdet ja sekoita ne ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä. Jäähdytä liivatenestettä hieman ja lisää ohuena ja tasaisena nauhana mansikkajuustoseokseen. Kaada täyte pohjan päälle ja laita kakku jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi, mieluummin yön yli.

Raasta valkosuklaa juustohöylällä rouheeksi ja ripottele kakun päälle ennen tarjoilua.

Kakusta tulee aika ohut. Jos haluaa paksumman kakun, kannattaa tehdä tupla määrä täytettä.