Lettujäätelökakku

Raaka-aineet

5 dl maitoa
2 munaa
ripaus suolaa
2 rkl öljyä
3 - 3 1/2 dl vehnäjauhoja
margariinia tai öljyä paistamiseen
100 g mansikkahilloa
1/2 l jäätelöä
2 dl tuoreita mansikoita
Pinnalle
1 dl vispikermaa
1 rkl Dansukker Tomusokeria
1 tl Dansukker Vaniljasokeria
muutama mansikka
sitruunamelissaa

Jaa resepti

Ohje

Sekoita maito, munat, suola, öljy ja jauhot tasaiseksi taikinaksi, anna turvota hetki ennen paistamista. Paista isossa pannussa kuumassa rasvassa tai öljyssä reilun kokoisiksi räiskäleiksi. Anna jäähtyä.

Levitä jäähtyneet räiskäleet lomittain leivinpaperin päälle suorakaiteen muotoon, voitele mansikkahillolla.

Leikkaa jäätelöstä ohuita viipaleita ja nosta ne räiskäleiden pinnalle. Viipaloi pinnalle myös mansikat. Kääri tiukalle rullalle leivinpaperia apuna käyttäen. Nosta pakastimeen mielellään yön yli. Vaahdota kerma ja mausta se tomusokerilla ja vaniljasokerilla, pursota lettukakun pinnalle. Koristele mansikoilla ja sitruunamelissanlehdillä.

Vinkki!

Letut taipuvat virkistäväksi jäätelökakuksi, jonka voit valmistaa hyvissä ajoin pakastimeen odottamaan juhlahetkeä. Voit vaihdella täytteen jäätelöä mieltymysten mukaan ja lisätä joukkoon vaikka rouhittuja karamellejä.

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään