Kömmähdyksiä keittiössä tai sitten muuallakin

Kwaa
Meitiltä on katoammassa tää huumori puoli ennen löytyi kaikkea näppärää luettavaa kuten sananlaskuja vitsejä sun muuta. Joskushan tapahtumat ei ole hupaisia sillon kun ne sattuu kohdalla mutta jälkeenpäin ne muistetaan ja niille voi nauraa.
Viime viikolla meille kävi tälläin.
Kummallista kaurapuuroa.
Tein kaurapuuron totuttuun tapaani, kaakaolla kanelilla ja flaxmealilla maustettuna. Syötiin sitä sitten omppusoosin kanssa, mutta siinä oli jotenkin omituinen maku, ukkokin kyseli,onks tää palanut pohjaan tai jotain. Menihän se mutta omituista oli. Parin päivä päästä asia ratkesi kun aioin tehdä kalakastiketta. Meillä on tapana ottaa talteen kala ja hedelmäsäilykkeiden nesteet pistää ne purkkiin ja pakastaa, käytetään ne sitten tarvittaessa kastikkeisiin ja jälkiruokiin. Olin siinä yhtenä aamuna aukaissut lohipurkin ja mandariinipurkin nesteet oli menneet oikeisiin purkkeihin mutta kannet joissa on etiketti oli vaihtuneet, joten kaurapuuromme tuli tehtyä lohi ja tonnikala pohjalta. Onneksi en tehnyt kalakastiketta hedelmämehusta piti turvautua kalaliemikuutioon.
No aina sattuu ja tapahtuu hih hih.

26.2.2011

Merkintä on julkinen ja kaikkien nähtävissä.

Kommentit