lettukestit.

enila
Noniin, tähän saakka päästiin neuvoja kysymättä. Täällä kirjoittelee siis ihminen, joka ei yhtään tykkää letuista, siksi olen päässyt tähän ikään taiteenlajista sen enempää ymmärtämättä. Nyt on kuitenkin hinku tehdä porkkanalettuja jäätelön ja lakkahillon kanssa. Aloitin kaivamalla varaston uumenista ikivanhan valurautaisen lettupannun, joka oli paksussa karstassa. Eilen sen sitten polttelin takassa punahehkuiseksi, tänään harjasin ja varitin kiehuvalla vedellä, öljysin kauttaaltaan ja laitoin kuumaan uuniin imemään öljyä itseensä.

Mutta sitten se lettutaikina! Ajattelin höydyntää tuota etusivun juuresohukkaat- reseptiä. Haluaisin vain tietää kuinka suuri annos pikkulettuja n. suunnilleen tulee tuosta 5dl nestettä vetävästä taikinasta? Meillä on syöjinä neljä aikuista ja yksi lapsi. Lettujen keralla lakkahilloa ja jäätelöä. Pitäisikö tehdä kaksinkertaisena vai käykö sitten niin, että hukun niihin lettuihin?

24.9.2009

Merkintä on julkinen ja kaikkien nähtävissä.

Kommentit