Ruoan tähteet

Jasmine85
Itseäni on vuosia kiinnostanut kuluttaminen ruuassa. Eli, heittävätkö ihmiset kuinkakin paljon ylijäänyttä ruokaa roskiin?

Tässä en nyt niinkään tarkoita vanhaa, pilaantunutta ruokaa, vaan ruokaa, joka olisi vielä syötävää, mutta sitä jää yli, niin heitetään roskiin. Ja samoin se, että heitättekö kotonanne ruokaa lautaselta roskiin, kun ette esim. jaksa syödä kaikkea?

Itseäni inhottaa yli kaiken tämä hyvän ruoan roskiin heittäminen. :( Jos edelliseltä aterialta esim. jää pastaa/riisiä/perunaa eri muodoissa, mutta kastike loppuu, niin käytän pastan aina seuraavaan ruokaan, mitä teenkään. Samoin, jos kotona otankin lautaselle liikaa ruokaa, laitan ylijäävän ruoan kulhoon ja kulhon jääkaappiin.

Ja jos jääkaapissa on pian vanhaksi meneviä tuotteita, niin pyrin käyttämään ne tuotteet seuraaviin ruokiin tai sitten teen lisäksi jotain pikku syötävää, johon sitten käytän nämä, pian vanhaksi menevät tuotteet.

En ole tätä tapaa oppinut vanhemmiltani, vaan ehkäpä silloin opin tämän tavan, kun asuin yksin ja elin kuukausia Kelan sairaspäivörahoilla. Silloin oppi säästämään ruuassa, enkä ostanut lainkaan mitää turhaa ruokaa kotiin. Turhalla tarkoitan tässä kaupassa tullutta hetken mielijohdetta.

31.8.2009

Merkintä on julkinen ja kaikkien nähtävissä.

Kommentit