Kumppanit

Kuohuvaa vappua

Suuri kevään juhla aiheuttaa melkoisen kulutuspiikin kuohujuomille. Vappua vietetään kuitenkin monin erilaisin tavoin ja silloin on mahdollista valita juomatkin tilanteeseen sopiviksi - sekä laadultaan että hinnoiltaan.

skumppapulloja rivissä

Juoma tilanteen mukaan

Railakkaammassa juhlinnassa joutuu juomakin koville: tarjoilulämpötila on mikä on, ja pullo otetaan usein käyttöön hyvin sekoitettuna. Nauttiminen tapahtuu joko suoraan pullon suusta tahi jonkinlaisesta kupista - harvemmin näkyy vapun huiskeessa pulloja jäähdyttimissä ja oikeita laseja käsissä. Mikä lieneekin aivan hyvä ratkaisu...

Rauhallisemmassa vapun vastaanotossa taas istutaan usein iltaa ystäväporukalla ja nautitaan pöydän antimista. Kuohuvat voidaan tarjoilla sopivan viileinä ja ideaalisista laseista. Usein ruuan ja juoman suhdekin on tarkkaan harkittu harmoniseksi.

Vapun kuohujuoma kannattaakin siten valita tilanteen mukaan. Kun pullon valinnan tärkeimpiä perusteita ovat hinta ja nesteen riittävyys, on useimmiten turha satsata kalleimman hintaluokan kuohuihin. Edullisemmistakin juomista löytyy oikein kelpo juomia, joiden roiskumista ympäriinsä ei tarvitse turhaan murehtia.

Coralba-skumppa maistuu

Edullisempaan hintaan

Kaikkein edullisimpia kuohujuomia ostettaessa on varauduttava siihen, että halpa ei koskaan ole laadukkainta. Mutta hyvä hinta-hupi-suhde on aina löydettävissä.

Edullisimmista kuohujuomista ovat sokkotesteissä tasaisesti hyvin pärjänneet italialainen Coralba ja unkarilainen Törley. Menestyksen takaavat tasainen, luotettava laatu sekä hintaansa parempi maku, etenkin Törleyn osalta kuivimmista makeampiin. Koko laajaan Törleyn kuohuviiniperheeseen kannattaa tutustua vaikkapa seuraavalla Viron-matkalla.

Keskihintaista laatua

Piirun verran rauhallisempaan tilanteeseen kannattaa jo ostaa hieman laadukkaampaa kuohuviiniä, varsinkin jos on mahdollisuus tarjota kuplat raikkaan viilennettyinä ja sopivasta lasista, vaikka muovisestakin.

Keskihintaisten suosittujen espanjalaisten cava-kuohuviinien lisäksi kannattaa kokeilla myös uuden maailman juomia. Käytetyistä rypälesekoituksista johtuen on cava-viinien maku usein turhankin raskas ja maanläheinen, kun taas uuden maailman klassiset rypäleet antavat kuohuviinille usein enemmän raikkautta ja hedelmäistä makua. Toki aurinkoisemmalla ja lämpimämmällä kasvukaudella on myös oma vaikutuksensa makuihin.

Uusiseelantilainen Lindauer Brut on saavuttanut sokkotesteissä suurta suosiota. Sen kuiva maku on persoonallinen, vahva ja tasapainoinen. Tuoksussa on uusille viinialueille tyypillisesti vahvaa hedelmäisyyttä, tällä kertaa päärynäistä makeutta. Vaahto on runsasta ja kestävää. Lindauer on myös sopeutuvainen viini, sillä sen armot kestävät myös lämpimämmän tarjoilulämpötilan - merkki hyvästä laadusta.

Hieman kalliimpi vaihtoehto tulee Australiasta, Tasmaniasta. Janzs on tuoksultaan pehmeä, päärynäinen ja rypäleinen. Viinillinen maku on kuiva ja siinä tuntuu myös tuoksusta tuttu päärynä. Pienikuplaisen juoman maku on hienostunut ja keveä, vahvempiin makuihin tottuneelle ehkä jopa liian hienoeleinen ja tuoksuun verrattaessa kevyt.

Makeampaa ja värikästä

Makeammasta kuohusta pitäville varmaa laatua tarjoavat italialaiset Astin alueen tasaisen laadukkaat ja maukkaat spumantet, kuten Gancia, Cinzano ja Tosti, tai Muscador Muscat Rosé, vaaleanpunaiseksi hyvinkin maukas viini. Toki on muistettava, että juuri makeammat viinit ovat raikkaampia viileinä tarjottuina. Hyvin jäähdytetty makea kuohuviini pysyy raikkaana, ja makeiden rypäleiden runsaat herkulliset aromit säilyvät viilennyksestä huolimatta. Näistä herkuista voi nauttia sellaisenaan aterian jälkeen, tai pienen makean seurana.

Hinnat

Coralba 4,79 euroa
Törley 5,99-6,98 euroa
Muscador Muscat Rosé 6,25
Asti Tosti 9,25
Asti Gancia 9,98
Asti Cinzano 9,98
Lindauer Brut 9.99 euroa
Janzs 14,98 euroa

Oma suosikki löytyy kuitenkin varmiten maistelemalla - eli hauskoja hetkiä skumpan parissa!

Skumppaa laseissa

Teksti: Tiina Metso