16 206
16 206

Makaronilaatikko punajuurella

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

400 g makaroneja
1/2 kpl lihamureketta (400 g jauhelihaa)
2 kpl sipulia
3 kpl valkosipulin kynttä
1 kpl lihaliemikuutio
1 tl kapriksia pieniä
1 tl mustapippuria
1 tl cayennepippuria
1 tl suolaa
munamaito
3 kpl munia
6 dl maitoa
2 kpl keitettyä punajuurta

Jaa resepti

Ohje

Keitä makaroneja suolatussa vedessä melkein kypsiksi.

Laita valumaan siivilään.

Rasvaa uunivuoka.

Minulla löytyi murekkeenloppu, jonka pilkoin tänne, normaalisti voit ruskistaa jauhelihan tai pilkkoa mukaan vaikkapa lihapullia.

Kuullota valko- ja keltasipuli pannulla tilkassa öljyä tai muuta rasvaa.(käsivoidetta en suosittele)

Sekoita sipulit jauhelihan joukkoon.

Laita makaronit ja jauhelihat vuokaa, joko kerroksittain/sekoittaen/limittäin tai poikittain.

Punajuurenviipaleet laitetaan paistoksen puoliväliin. Minä laitoin kerroksittain, jolloin oli helpompi lisätä punajuurensiivut.

Maidon joukkoon lisätään kananmunat(ei mielellään kuorineen) ja mausteet, myös kapris tässä vaiheessa.

Vatkaa sen verran, että kanamunien rakenne rikkoontuu.

Kaada munamaito sitten vuokaan makaroni/jauhelihojen päälle.

Ripottele viimeiseksi korppujauho pinnalle. Voit myös laittaa juustoraastetta.

 

Paistetaan 200 asteisessa uunissa noin 50 min.

Eikun syömään.

 

 

Linkitys toiseen ei niin perusmakaronivuokaa.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 9 8 Täytteellinen Makaronilaatikko

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 4 Makaronilaatikko
  • 9 8 Täytteellinen Makaronilaatikko
  • 0 0 Makaronilaatikko
  • 7 0 Makaronilaatikko
  • 0 0 Makaronilaatikko
  • 5 0 Keitetty tattari punajuurella ja avokadolla

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään