|
|
||
Hae muita reseptejä
Samankaltaiset reseptit
Kumppanit
Sacherkakku
- Katsottu: 635
- Laske kalorit
- Lähetä kaverille!
- Kommentit (8)
-
Valmistusaika 2 tuntia
- Tulosta resepti
Raaka-aineet
Ohjeet
20 annosta
1. Voitele ja jauhoita pyöreä tasapohjainen kakkuvuoka, jonka halkaisija on noin 22-24 cm. Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Erottele keltuaiset ja valkuaiset niin, ettei hiukkaakaan keltuaista tule valkuaisten joukkoon. Laita molemmat isoihin kulhoihin. Vatkaa valkuaiset ja ½ dl sokeria kovaksi vaahdoksi.
3. Sulata voi vesihauteessa liedellä. Lisää suklaa paloina ja sulata se voin sekaan koko ajan sekoittaen.
4. Vatkaa keltuaiset ja 1½ dl sokeria vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää keltuaisseokseen suklaa-voiseos yhdessä rommiesanssin ja jauhoseoksen kanssa.
5. Sekoita joukkoon valkuaisvaahto varovasti puulusikalla nostellen, kunnes aineet sekoittuvat täysin.
6. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista uunin alatasossa 175 asteessa noin 60-65 min. Jos pinta tummuu liikaa paiston aikana, peitä se alumiinifoliolla.
7. Kumoa valmis kakkupohja tasaiselle alustalle ja anna jäähtyä.
8. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeksi levyksi. Kokoa se leivinpaperin päällä levittämällä murskatut aprikoosit ja sosetta kahteen väliin. Jos kakun pinta on vino, laita päälle hetkeksi painava leikkuulauta.
9. Kiehauta kattilassa kerma ja sokeri. Lisää suklaa palasina ja kuumenna vähäisellä lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes kuorrutus sakenee ja tippa hyytyy kylmään veteen pudotettaessa. Kaada kuorrutus tasaisesti kakun päälle ja anna sen valua reunoja pitkin. Nostele kuumaa kuorrutusta reunoille, jos niihin jää aukkoja.
10. Leikkaa paperi saksilla kakun reunoja pitkin ja jätä kakku vuorokaudeksi kylmään.
11. Tarjoile huoneenlämpöisen sacherkakun kanssa maustamatonta kermavaahtoa.
Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.
Kommentit
Ajattelin ilahduttaa ystävääni vähän erilaisella synttäritäytekakulla ;)
Tekijän kommentti
Ihana kakku.Peukku sille.
tarja2 03.11.2008 klo 14:49
Komean kakun sait aikaseksi!
Påla 03.11.2008 klo 20:00
namm namm
llinda 03.11.2008 klo 20:41
On varmasti ollut mieleinen kakku!! Sasher on hyvää..
insanity_ 03.11.2008 klo 20:55
Kiitoksia :) Oli tarkoitus ottaa parempi kuva kakusta sitten, kun se olisi tarjottimella pöydässä. Ehti vaan hävitä parempiin suihin ennen kuin älysin kameraa haeskella ;)
Ville K. 06.11.2008 klo 14:07
Tuleeko tähän vehnäjauhoja 1,5 vai 1 dl vai onko toi vaan hämäystä ja niitä tuleekin oikeesti 2,5 dl?
Zeta 21.12.2008 klo 16:55
Hupsista, oli päässyt reseptiin virhe. Korjasin asian ja nyt siinä lukee ihan oikein että 1½ dl vehnäjauhoja ja 1 dl perunajauhoja. Hyvä kun huomautit, Zeta.
Ville K. 21.12.2008 klo 20:50
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.
Sulje ikkuna