11 904
11 904

Rosmariinileipä

1 annosta 2 - 3 h

Raaka-aineet

300 g vettä
1 pussi kuivahiivaa (tai n. 100 g juurta)
1 rkl hunajaa
1 rkl rosmariinia
1 tl suolaa
n. puoli kiloa jauhoja
oliiviöljyä
leseitä tai kaurahiutaleita

Jaa resepti

Ohje

1. Laita lämmintä vettä astiaan haluttu määrä, liuota siihen joko kuivahiiva tai taikinajuuri ja hunaja. Lisää sen jälkeen rosmariini (hienonnettuna) ja leseitä tai kaurahiutaleita volyymissä suunnilleen puolet veden määrästä. Tuohon kuvan leipään meni yksi iso lasillinen, kun kaksi isoa lasillista vettä laitoin.

2. Lisää sen verran jauhoja että saat vellin aikaiseksi ja käy juomassa kupillinen teetä.

3. Kun velli kuplii vähäsen ja on hieman noussut, alusta taikinaksi lisäten loput jauhoista ja suola. Vaivaa kunnes se on pehmeää, eli kymmenisen minuuttia.

4. Laita jauhottomaan kulhoon, jossa on lusikallinen oliiviöljyä. Pyörittele taikinapallo öljyssä ja peitä kulho liinalla. Anna nousta tunti tai kaksi.

5. Iske taikinasta ilmat pihalle ja muotoile limpuksi, laita vuokaan tai pellille. (Ei siis tarvitse vaivata mitenkään uudelleen, kunhan ilmat on suunnilleen saatu pois). Nostata kaksinkertaiseksi, tai ainakin melkein, ja paista uunissa 180 C 35-40 minuuttia

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

carkey
Talo täytyy ihanalla rosmariinin tuoksulla kun tätä leipää paistaa. Meillä meni puolet leivästä heti kun se oli tarpeeksi viileää leikattavaksi :)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään