Kumppanit

Leijonakakku

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

kakkupohja:

 

7

kananmunaa

 
 

3½ dl

sokeria

 
 

1½ tl

vaniljasokeria

 

1 3/4 dl

vehnäjauhoja

 

1 3/4 dl

perunajauhoja

 

1 3/4 tl

leivinjauhetta

 
 

sitruunakiiseli:

 

2

kananmunan keltuaista

 
 

3/4 dl

sokeria

 
 

1 ½ rkl

perunajauhoja

 

2 dl

vettä

 
 

50 g

margariinia

 
 

1

sitruuna mehua että
kuori

 

1 iso purkki

hedelmäcoctailia

 

koristeluun:

 

2 dl

kermaa + sokeria maun
mukaan

 

1 pieni pötkö

mantelimassa

 

suklaakeksejä

 

lakritsinauhoja

 

mantelimurskaa

 

punaista, keltaista
karamelliväriä

 

kaakaojauhoja

 
 

Ohjeet

Vaahdota kananmunat että sokeri. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Paista kakku 175 asteessa noin tunnin verran. Anna kakun kunnolla jäähtyä.


Jaa kakku kolmeen osaan. Kostuta kakku hedelmäcoctailin mehulla.


Tee sitruunakiiseli:


Laita kaikki kattilaan ja kiehauta. Se tullee yhdelle kerrokselle kakkuun. Toiselle tulee murskattua hedelmäcoctailia (muista poistaa sokeriliemi).


Päälle tulee vispattua kermaa mihin on lisätty vähän sokeria että keltaista karamelliväriä. . Laita se kakun ympäri ja päälle. Koristele kakku suklaakekseillä. Värjää pieni määrä mantelimassa keltaisella värillä, vielä pienempi määrä punaisella ja lopuksi vähän ruskealla.


Koristele leijonannäköiseksi.


Viimeiseksi tulee kakun ympärille mantelimurskaa.


(Koristelun olen ottanut jostain lehdestä noin 10 vuotta sitten)

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

:D Hurrrrrja!!!!

Teya 09.10.2008 klo 11:07

Hauskan näköinen Leijona;o))

naija 09.10.2008 klo 17:52

Ihana leijona kakku.

tarja2 09.10.2008 klo 18:48

tätä pitää syödä mökillä, Ruokolahdella, hih!

Hörvelö 09.10.2008 klo 18:48

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.