|
|
||
Hae muita reseptejä
Samankaltaiset reseptit
Kumppanit
Aura-kermaperunat
- Katsottu: 280
- Laske kalorit
- Lähetä kaverille!
- Kommentit (1)
-
Valmistusaika 2 tuntia
- Tulosta resepti
Ohjeet
4 annosta
Pese ja kuori perunat. Leikkaa ne ohuiksi siivuiksi.
Pilko sipuli paloiksi ja valkosipuli pieniksi paloiksi.
Leikkaa aurajuusto ohuiksi siivuiksi.
Paista perunat voissa sopivankokoisissa erissä paistinpannulla (jaa siis voi jokaiseen pannulliseen), siten että ne saavat hieman väriä. Ripottele vähän suolaa ja pippuria perunoiden päälle (pippuri sekoitusta, rouhittua mustapippuria tai omavalintaista maustetta). Muista että aurajuusto on melko suolaista joten suolaa tarvitsee lisätä vain vähän tai ei ollenkaan.
Voitele sopiva uunivuoka voilla ja lisää ensimmäinen pannullinen perunoita. Ripottele päälle aurajuustoa, valkosipulia ja sipulia. Jatka näin kunnes kaikki perunat ovat vuoassa. Päällimmäisen kerroksen päälle ei tarvitse laittaa juustoa eikä sipulia. Kaada päälle 2 dl kermaa.
Paista 175 asteessa noin 1h. Tarkista välillä perunoiden kypsyys. Ota pois uunista ja anna vetäytyä hetki.
Sopii tarjottavaksi raikkaan salaatin ja lihan tai kanan kanssa.
Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.
Sulje ikkuna

