Kumppanit

Omena-mantelipiirakka

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

pohja

 

75 g

voita

 
 

1 dl

kaurahiutaleita

 

2 dl

vehnäjauhoja

 

½ dl

sokeria

 
 

kastike

 

75 g

voita

 
 

1 dl

sokeria

 
 

2 rkl

vehnäjauhoja

 

3 dl

ruokakermaa

 

pinnalle

 

2-4 kpl

omenaa

 
 

sopivasti

mantelirouhetta

 
 

Ohjeet

8 annosta

Laita uuni lämpenemään 200-asteeseen


Pohja:


Sulata voi juoksevaksi (esim mikrossa).


Sekoita Kaurahiutaleet, vehnäjauho ja sokeri kulhossa, ja lisää sulanut voi niiden sekaan, ja sekoita. Seoksesta tulee kuivakkaa.


Painele seos sopivalle uunivuoalle ohueksi kerrokseksi. Laita pohja uuniin noin kymmeneksi (10) minuutiksi.


Kastike:


Laita voi, sokeri ja vehnäjauho pieneen kattilaan ja levy päälle ja kiehauta seos tasaiseksi koko ajan sekoittaen.


Lisää kerma ja sekoita samalla. Kiehauta vielä, ja tämän jälkeen ota kattila pois liedeltä.


Pinnalle:


Kuori omenat ja tee niistä ohuita noin sentin paksuisia siivuja. Levitä siivut esipaistetun pohjan päälle tasaisesti.


Levitä kastike tasaisesti omenoiden päälle.


Lopuksi ripottele sopiva määrä manteliroudetta koko komeuden päälle.


Laitetaan uuniin vielä 30 minuutiksi, ja annetaan vetäytyä paistamisen jälkeen, jos malttaa.


Tarjoilu:


Tarjotaan kuumana tai kylmänä vanilija jäätelön tai vanilijakastikkeen kanssa.

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Vie kielen mennessään. Todella hyvää syksyn kotimaisista omenoista.

Tekijän kommentti

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.