Tomaattikeitto 23.8.2019

4 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

5-6 kpl kypsiä tomaatteja (vajaa kilo)
1-2 kpl sipulia (1,5kpl laitoin itse)
1-5 kpl valkosipulinkynsiä (maun mukaan)
2-3 kpl porkkanaa
ruokosokeria (fariini/tavallinen käy myös)
öljyä, sormisuolaa, mustapippuria
n.1 dl valkoviiniä
4-5 dl kanalientä
tuoretta basilikaa/muuta yrttiä (tuoretta)
tarvittaessa lisää makuja; suola, mustapippuri

Jaa resepti

Ohje

Pese tomaatit, kuori sipuli, jätä valkosipuleihin kuori mutta murskaa hieman auki veitsen lappeella, näin ne eivät kuivu uunissa. Inhotessasi tomaatin karoja ota ne pois.... Leikkaa tomaatit suuriksi viipaleiksi (iso tomaatti 3-4 osaan) ja sipulit suurin piirtein saman kokoisiksi. Kuori/pese porkkanat ja paloittele. Levitä kaikki (leivinpaperoidulle) pellille, lurauta päälle öljyä ja mausteita (sokeri,suola ja pippuri). 

Paahda +200-250 vajaa tunti, puolen tunnin jälkeen ota pois valkosipulit, jatka muiden paahtamista, itse paahdoin ensin miedommassa +200, nostin lämpöä valkosipulin poiston jälkeen +250 ja viimeiset 5min grillivastuksilla jotta sain vähän pintaan väriä josta tykätään. Pääasia on saada paahtamalla makuja paremmin esiin.

Laita ainekset kattilaan, lisää viini, tuore basilika/muu tuoreyrtti ja kanaliemi. Anna hautua miedossa lämmössä vajaa puoli tuntia ja soseuta ainekset tasaiseksi. Lisää tarvittaessa kanalientä jos on liian tönkköä, kuka mistäkin pitää, omani oli juuri sopiva. Mausta tarvittaessa, omaani ropsautin hieman lisää suolaa...

Keiton kaveriksi sopii mainiosti helpot chapati-leivät jotka linkitän reseptiin. 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 29 12 Pehmeä PorkkanaKeitto
  • 8 5 "Chapatileivät" (pannuleipä) 24.1.2018
  • 7 6 Kukkakaalisosekeittoa höysteillä
  • 3 5 Silkkii ja Samettii (sosekeitto)
  • 3 4 Keitto tuoreista herneistä 12.8.2019
  • 2 0 NokkosKeitto

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Taskuvenus
Aika suun mukaista soppaa, itse tälläsin kyllä liikaa valkosipulia joka on erinomaista mutta kuivan suun omistajalle ankea jälkishow.... Peruskeittoja on välillä mukava syödä, varsinkin kun on hyvät raaka-aineet, kerrankin oli jopa valkkaria laittaa soppaan!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään