Kumppanit

 

Kapriksia Krassinsiemenistä  

1-1½ dl

krassin vihreitä siemeniä

 

liotusvesi:

 

3 dl

vettä

 

2 kukkura rkl

merisuolaa (tai tavallista suolaa)

 

Liemi:

 

½ dl

väkiviina etikkaa rajamäki

 

2 dl

vettä

 

3 tl

hienoa suolaa

 

1 tl

sokeria

 

1

valkosipulinkynsi

 

Ohjeet

Lisukkeet

Kerää siemenet, ovat kolmijakoisia, irrota ne toisistaan. Sekoita suola veteen, vesi saa olla suoraan hanasta. Liota vuorokausi, ei haittaa vaikka liottaa kaksikin.

Siivilöi tulevat kaprikset puhtaaseen purkkiin. Viipaloi valkosipulin kynsi ja laita se kattilaan veden, etikan, suolan ja sokerin kanssa, Keitä minuutin pari. Kaada liemi kuumana siementen päälle, älä laita valkosipuleita mukaan. Kansi kiinni.

Anna purkin olla vähintään pari viikkoa jääkaapissa ennen käyttöä, säilytyksessä vain paranee.

Purkita mahdollisimman pieniin purkkeihin, jollet ole suurkuluttaja, en tiedä kauanko säilyy! Tuntuupa nuo säilyvän hyvin, nyt on huhtikuun loppu eivätkä ole muuttuneet miksikään paitsi paremmiksi!!

Siis selvennykseksi, anna krassin kukkia ihan rauhassa! Kerää ne siemenet jotka muodostuvat kukkineeseen kukkaan! Laita talteen osa siemenistä niin saat ensikesänäkin halvalla kapriksia ja kukkia!

Tykkäsitkö Kotikokista? Tykkää samalla henkäyksellä myös Facebookissa!

 
  • naija

    No näin vanhaks piti elää, että tällainenkin ohje tuli. Pitää ehdottomasti kokeilla. Kiitos Påla ohjeesta;o))

  • Tittiditii

    Minäkin olen kuullut tästä, mutten ole koskaan tehnyt! Kiitos reseptistä: partsi on täynnä krasseja. Tosin maltan päästää siemenille vasta myöhemmin, kukkikoot komeasti vielä jonkin aikaa :)

  • Teya

    Vau, maistuuko ne oikeesti kapriksilta???

  • Påla

    No, eihän ne tietenkään IHAN samanlaisia ole, mutta siinä se menee kuin väärä raha...!

  • White Trash

    Oi mikä oivallus!

  • minna bunce

    Tata taytyy kokeilla :)

  • muari

    Minäkin tein näitä, kun asuin rivitalossa ja kasvatin krasseja. Voin suositella.

  • Dumas

    Kas,kas!

  • naija

    Nyt on kapriksia tehty, ovat tekeytymässä jaakaapissa, ja en malttais millään odottaa valmistumista. Kirjoittelen sitten mielipiteeni kun ovat valmiita;o))

  • naija

    HALOO!!, nyt kaikki keräämään Krassinsiemeniä ja tekemään kapriksia, ette usko kuinka olivat hyviä, vahinko vain että oli niin pieni purkki, no ei haittaa tehdään lisää ja nyt siemeniä keräämään, kiitos Påla,;o)))

  • Mitzu

    Nämä on TOSI hyviä!!

  • pike65

    Val-ta-va idis taas =)

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi!

Jos et ole vielä Suomen suurimman ja parhaimman kokkisivuston jäsen, rekisteröidy suoraan tai Facebookin kautta. Saat paljon uusia hyödyllisiä ja hauskoja toiminnallisuuksia käyttöösi!

Rekisteröidy Kotikokkiin

Kumppanit

x

He saavat tästä huomautuksen suoraan.

0 / 0 ystävää valittu