Kumppanit

Mokkapalat

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

pohja:

 

4

munaa

 
 

3 dl

sokeria

 
 

4 1/2 dl

vehnäjauhoja

 

3 tl

vaniljasokeria

 

2 tl

leivinjauhetta

 
 

( 1 tl

suolaa )

 

1 1/2 rkl

kaakaojauhetta

 
 

225 g

sulatettua voita

 
 

1 1/2 dl

maitoa

 
 

 

kuorrutus:

 

100 g

voita

 
 

6 dl

tomusokeria

 

1 1/2 rkl

kaakaojauhetta

 
 

1 1/2 tl

vaniljasokeria

 

vajaa 1 dl

vahvaa kahvia

 

 

koristeluun:

 

raesokeria,
nonparelleja,
säilykekirsikoiden
puolikkaita ym. ym. ym.

 

Ohjeet


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja lisää rasvan ja maidon kanssa vuorotellen taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada laakeaan, leivinpaperilla päällystettyyn vuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.



Sekoita kakun paistuessa kuorrutus: Sulata voi ja anna sen jäähtyä hetki. Siivilöi tomusokeri sekä kaakao kulhoon ja sekoita muut aineet joukkoon. Sekoita hyvin tasaiseksi tahnaksi ja lisää vähän kahvia, jos seos ei ole riittävän notkeaa.



Levitä kuorrutus kuumalle kakkulevylle ja koristele halutessasi heti. Parhaimmilta mokkapalat maistuvat seuraavana päivänä saatuaan mehustua viileässä yön yli.


Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Perinteiset mokkapalat maistuvat aina jokaiselle!

Tekijän kommentti

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.