Peruna-sipuli-juustopaistos

Reseptiä katsottu 544 kertaa
6 annosta

Raaka-aineet

Ostoslistalle
6 isoa rosamundaperunaa
2 isoa makeaa sipulia
2 kananmunan keltuaista
150 g vahvaa hyvää cheddaria raasteena
suolaa, mustapippuria ja valkosipulijauhetta maun mukaan
Basilikapyree
1 ruukku tuoretta basilikaa
n. 1/2 dl miedonmakuista öljyä
1/2 tl valkoviinietikkaa
suolaa maun mukaan

Ohjeet

Peruna-sipuli-juustopaistos

Kuori perunat ja leikkaa kuutioiksi. Keitä niukassa vedessä kypsiksi.

Silppua sipulit ja kuullota voissa kypsiksi.

Kun perunat ovat kypsiä, sekoita ne haarukalla karkeaksi muussiksi. Yhdistä perunat ja sipulit. Anna jäähtyä hieman. Sekoita joukkoon mausteet ja kaksi keltuaista.

Levitä seos 30 cm -irtopohjavuokaan. Tasoita pinta, mutta älä painele seosta liian tiiviiksi. Ripottele pinnalle juustoraaste.

Paista 225-asteisessa uunissa 15 min. Anna vetäytyä hetki ja tarjoile kauniina viipaleina basilikapyreen kanssa.

Basilikapyree

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja soseuta hienoksi sauvasekoittimella tai blenderillä. Mausta suolalla.


Kommentit

LasVeges
Ohje myös blogissa lasveges.wordpress.com