|
|
||
Hae muita reseptejä
Samankaltaiset reseptit
Kumppanit
Crème brûlèe
Ohjeet
6 annosta
Tämä herkullinen paahtovanukas on hyvin suosittu Ranskassa ja Espanjassa. Mausteena käytetään vaniljasokeria ja sahramia, joskus myös kahvia. Crème brûlèen pintaan ripoteltu sokeri paahdetaan grillissä kauniin ruskeaksi juuri ennen tarjoilua.
1. Pane uuni kuumenemaan 160-asteeseen. Laita kerma, maito ja vaniljatanko kattilaan ja kuumenna välillä puuhaarukalla sekoittaen. Ota kattila liedeltä pois juuri ennen kuin seos kiehuu yli. Anna jäähtyä vähän aikaa.
2. Vatkaa kulhossa (kierrevatkaimella) kananmuna, keltuaiset ja sokeri sekä ripaus sahramia.
3. Kaada siivilän läpi kermamaito kuumankestävään kannuun ja kaada seos hyvin hitaasti keltuaisen päälle koko ajan sekoittaen mutta huolehdi, ettei tule liian paljon vaahtoa. Siivilöi vielä kerran ja ota pois kaikki isommat vaahdot. Nosta vaniljatanko pois, huuhtele se vedellä, kuivaa talouspaperilla ja pane tiiviiseen säilytysrasiaan odottamaan seuraavaa käyttöä.
4. Kaada seos 5-6 matalaan uuninkestävään vuokaan ja kypsennä vesihauteessa uunissa: Laita uunin alatasolle uunipelti ja kaada sinne kuumaa vettä. Laita vanukasvuoka paistoritilän päälle uunipellin yläpuolelle.
5. Paista vanukkaita 160 asteessa 50-60 minuuttia tai kunnes ne ovat hyytyneet. Jäähdytä vanukkaita vuoissa huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa ainakin muutaman tunnin ajan tai yön yli.
6. Ripottele pinnalle ruokokidesokeria ja paahda grillivastusten alla niin, että pinta saa kauniin ruskean värin mutta niin, ettei jälkiruoka kuumene sisältä.
7. Tarjoa crème brûlèet sellaisinaan tai nosta jotain keltaista tai mansikkaviipaleita annosten keskelle.
Jäljelle jääneet valkuaiset voi käyttää esimerkiksi marenkien valmistamiseen.
Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.
Kommentit
hyvin onnistunut ohje
jadessa 14.08.2008 klo 19:00
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.
Sulje ikkuna