Kumppanit

Viikon reseptivinkki

Jouluiset broilerin rintafileet

Mansikkakakku

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

pohja:

 

4

munaa

 
 

1,5 dl

sokeria

 
 

1 dl

vehnäjauhoja

 

1 dl

perunajauhoja

 

1 tl

leivinjauhetta

 
 

kostutus:

 

2 dl

maitoa

 
 

1 rkl

vaniljasokeria

 

täyte:

 

2 dl

maitoa

 
 

2 rkl

sokeria

 
 

1

muna

 
 

2 tl

perunajauhoja

 

1 tl

vaniljasokeria

 

2 dl

mansikkasosetta

 

koristelu:

 

mansikoita

 

3 dl

kuohukermaa

 

tomusokeria

 

Ohjeet

Pohja: Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti nostellen. Paista kakkua uunissa n. 45 min.


Vaniljakiisseli: Sekoita kattilassa maito, muna, sokeri ja perunajauhot. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee. Ota kattila pois levyltä, jäähdytä ja lisää vaniljasokeri.


Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen kerrokseen. Kostuta kaksi alinta kerrosta. Levitä kakun molempiin väleihin kerros vaniljakiisseliä ja mansikkasosetta. Kokoa kakku. Levitä kakun pinnalle kermavaahtoa ja asettele mansikanpuolikkaat kermavaahtoon. Pursota kakun reunat ja ripottele mansikoiden pinnalle tomusokeria.

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Mansikkakakku on aina kesän kohokohta,se on hyvää nam:)

tarja2 15.07.2008 klo 18:24

Vietämme juuri vanhimman tyttäremme synttäreitä ja pöydässä komeilee lähes saman lainen kakku. Kyllä mansikka kakku on kesän kunkku!

Riitta-Mummo 15.07.2008 klo 19:46

ihanan näköinen luomus :)

Jelho 16.07.2008 klo 12:01

herkullisen näköinen! = )

PikkuKokki95 26.10.2008 klo 12:47

kaunis kakku

jadessan 22.11.2008 klo 20:23

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.