Kumppanit

Viikon resepti

Katso: Kaneliässät

Kananrintaa tomaattikastikkeessa (kiinalaisittain)

Tällä reseptillä ei ole vielä kuvaa.
Kuka tahansa, joka valmistaa ruokaa tämän
reseptin mukaan, voi ottaa valmiista
tuotoksesta kuvan ja ehdottaa sitä
käytettäväksi reseptin yhteydessä.

Ehdota kuvaa täällä

Viestin tekstikenttään: 69207
Viestin vastaanottaja:

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

4

broilerin rintafilettä

 
 

1 rkl

munanvalkuaista

 
 

2 tl

maissitärkkelystä

 

suolaa maun mukaan

 

kasviöljyä tai
maissiöljyä

 

300 g

tomaattia kaltattuina
ja lohkottuina

 

8

vesikastanjaa
halkaistuna

 

6

ohutta viialetta
kuorittua inkivääriä

 

6

valkosipulinkynttä
murskattuna (mutta yhä
ehyinä)

 

3 tl

sokeria

 
 

3/4

pakasteherneitä

 
 

Ohjeet

4 annosta

Annoksia 4-6:


Leikkaa broilerinfileet pieniksi, n. 1½ cm:n kokoisiksi kuutioiksi. Tee fileisiin matalia siksakviiltoja.


Laita broilerinpalat kulhoon munanvalkuaisen, maissitärkkelyksen ja suolan kanssa. Sekoita hyvin ja laita jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi.


Kuumenna 2 ruokalusikallista öljyä wokissa ja lisää siihen tomaatit. Paista kovalla lämmöllä viitisen minuuttia, sekoittele samalla. Lisää vielä 1 rkl öljyä ja jätä sitten odottamaan.


Kuumenna toisessa wokissa tai paistokasarissa 7½ dl öljyä ja lisää siihen kananpalat. Paista sekoitellen n. 45 sekuntia. Nosta palat pois ja valuta.


Kaada suurin osa öljystä pannulta pois, mutta jätä siihen ½ dl öljyä. Paista tässä vesikastanjoita 10 sekuntia ja lisää sitten tomaatit. Lisää suolaa maun mukaan, inkivääri, valkosipuli ja sokeri. Paista vielä sekoitellen 3 minuuttia. Lisää herneet ja anna niiden kuumeta. Lisää broilerinpalat ja kuumenna ne pikaisesti n. ½ minuuttia. Tarjotaan heti.


Resepti talletettu kiinalaisen ruuan keittokirjasta.

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.