73 898
73 898

Helpot pikamunkit

12 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

5 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
1 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
2 dl maitoa
1 dl kevyt ruokakermaa esim. 7% (tai tietty kermaa)
2 kpl munaa
uppopaistamiseen esim. rypsiöljyä tai friteerausöljyä

Jaa resepti

Ohje

Sekoita keskenään kuivat aineet ja keskenään nestemäiset aineet. Yhdistä ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Paistetaan välittömästi.

Ota pienellä pienellä kauhalla kokkareita suoraan kuumaan rasvaan ja käännä kun pinta kauniin ruskea (nää munkit kyllä fiksuja ja kääntyvät itsekseenkin ;)), paista koosta riippuen yht. 4-5 minuuttia. Useampi munkki mahtuu samaan kattilalliseen. Kieritä valutetut munkit sokerissa ja tarjoa tuoreina.

Munkkeja tuli 19 kappaletta mutta olivat hiukan pienempiä kuin normaalit munkit. Aikaa en muistanut kellosta katsoa mutta arvelen että 15-20 minuuttia meni kun koko määrä oli paistettu.

Vinkki jos et ole ennen uppopaistanut: Öljy on tarpeeksi kuumaa sitten kun kattilan pohjalle ensin ilmestyy pieniä "pisaroita" ja sen jälkeen pohjassa öljy alkaa liikkua (muutama minuutti tähän menee). Voit kokeilla tiputtamalla öljyyn pienen palan esim. paahtoleipää ja kun pala heti alkaa sopivasti tiristä niin on tarpeeksi kuumaa.

Pari pikamunkin ohjetta löytyi, erona niissä oli että taikinassa oli rasvaa, tässä ei, lisäksi kokeilin ruokakermalla kerman sijaan ja hyvin onnistui.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Fitney
Nopea herkku, ei ulkonäöltään vedä vertoja "leivotuille" munkeille mutta herkkullisia maultaan.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään