Kumppanit

Kevyt lihajuurespata, iso annos

 

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

Edellisenä iltana

 

1 pkt

karjalanpaistilihaa

 
 

1,5 l

vettä

 
 

2 tl

hienoa merisuolaa

 

erillaisia

pippureita aika
reilusti

 

Aamulla

 

1 kg

perunaa, siivuina
määrä noin

 

4-6 kpl

porkkanaa, siivuina

 

0,5-1 kpl

bataattia, siivutettuna

 

1 kpl

sipulia, siivutettuna

 

1 pieni pala

lanttua, siivutettuna

 

3-4 dl

keitettyjä papuja
(kidney)

 

muita vihanneksia

mitä sattuu olemaan,
minulla oli kukkakaalin
jämät

 

Ohjeet

12 annosta

Illalla laita lihat kattilaan veden ja mausteiden kanssa. Keitä noin tunti ja sammuta levy. Jätä kattila levylle. Heti aamulla kaada liemi siivilän läpi toiseen astiaan(näkyvä rasvakin jää hyvin siivilään). Poimi pippurit pois lihojen seasta. Poimi myös lihat kattilasta lautaselle. Revi samalla pienemmiksi ja poista näkyvät läskit (porukat kuitenkin vain valittaa niistä... Pese kattila, siihen jää reunoille ja pohjaan lihan keitosta tullutta vaahtoa.


Lado seuraavaksi kasviksia ja lihaa kerroksittain kattilaan. Kaada siivilöity liemi kattilaan. Ja lisää tarvittaessa vettä kunnes ainekset ovat piripinnassa. Ei tarvi peittyä.


Keitä pienellä porinalla kunnes juurekset ovat kypsiä. Sammuta levy ja anna hautua muutama tunti. Ruoka onkin sitten päivä ruualle hyvän lämpöinen.


Kun olette syöneeet jäähdytä nopeasti ja säilö loput.


Kesällä altaaseen kylmää vettä niin saa kattilan jäähdytettyä.


Suola oli lapsille sopiva, aikuisille sitten ruususuolaa tai sormisuolaa lautaselle


Idea on mukaeltu Jelhon mainoasta peruna-jauhelihapadasta. Käy katsomassa sekin! Linkki on alla

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Kaikki tykkäsivät

Tekijän kommentti

ihanan näköistä :p~~

laara85 02.07.2008 klo 08:42

Tuo on kunnon ruokaa.!

freesia 02.07.2008 klo 10:31

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.