Karitsanpaisti

10 annosta

Raaka-aineet

1 luuton karitsan paisti (1,5kg)
6 kynttä valkosipulia
tuoretta rosmariinia (muitakin yrttejä voi lisätä)
1/2 sitruunan mehu
1 sitruunan kuori raastettuna
1 rkl hunajaa
mustapippuria myllystä
hienoa ruususuolaa
1 dl oliiviöljyä

Jaa resepti

Ohje

Huuhdo ja kuivaa paisti. (jos on pakaste, ota sulamaan jääkaappiin 2 vrk ennen valmistusta). Pistele paistin pintaan 5-6 viiltoa, tunge viiltoihin yrttejä ja sulje reijät valkosipulin kynsillä. Hiero pintaan suola ja muut mausteet, laita muovipussiin jossa oliiviöljy, hunaja, sitruunamehu. Laita pussi kulhoon ja nosta yöksi jääkaappiin tekeytymään. Kääntele muutaman kerran.

Ota paisti huoneenlämpöön n. tunti ennen kypsennystä. Ota paisti marinaadista ja nosta uunivuokaan, laita paistomittari paksuimpaan kohtaan. Laita 225 asteiseen uuniin. Anna paistua 15 min, alenna sitten lämpö 125 asteeseen ja jatka kypsentämistä, kunnes mittari näyttää 65 astetta. (n. 1,5h.). Paisti on tällöin sisältä hieman punertava ja mehevä, jhos haluat täysin kypsää mittarin on näytettävä silloin yli 70 astetta. Valele paistia kypsennyksen aikana marinaadiliemellä. Ota kypsä paisti uunista ja kääri folioon, anna vetäytyä 20-30 min.

Lisukkeeksi sopii uunijuurekset ja punaviinikastike.

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 7 Karitsanpaisti & yrtit/nopea perunapaistos 6.4.2015
  • 0 1 Karitsanpaisti kermapippurikastikkeella
  • 16 7 Karitsan paahtopaistia punaviinikastikkeessa
  • 6 1 Karitsan paisti
  • 68 4 Karitsanpaisti
  • 45 25 Kreikkalainen lammaspata

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään