4 963
4 963

Pähkinäsämpylät

Raaka-aineet

9 dl spelttisämpyläjauhoja
1,5 rkl ruokosokeria
1 tl hienoa himalajansuolaa
3 rkl saksanpähkinäöljyä
1 pss kuivahiivaa
30 g saksanpähkinöitä
30 g pekaanipähkinöitä
3,75 dl vettä

Jaa resepti

Ohje

  1. Siivilöi jauhot kulhoon. 
  2. Lisää jauhojen sekaan loput kuivat aineet (myös pähkinät). 
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja muodosta seoksen keskelle kuoppa. 
  4. Kaada kuoppaan noin kolmannes vedestä ja öljy. 
  5. Vaivaa sähkövatkaimen taikinakoukuilla, pienimmällä nopeudella nesteitä ja kuivia aineita pikkuhiljaa sekaisin. 
  6. Kun n. kolmannes jauhoista on sekoitettu veteen, niin lisää lopusta vedestä noin puolet. 
  7. Vaivaa sähkövatkaimella samaan tapaan kuin aiemmin. 
  8. Lisää loput vedet ja vaivaa taikinasta tasainen (siis niin tasainen, kuin vaan pystyy). Taikina saa olla tahmea mutta sen tulee irrota kulhon reunoista. 
  9. Kohota taikina lämpimässä paikassa melkein kaksinkertaiseksi. 
  10. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa kahtia. Laita toinen puolikas syrjään. 
  11. Vaivaa taikinaa pöydällä ja lisää jauhoja, kun taikina on edelliset imenyt (varo, ettet käytä liikaa jauhoja, ettei sämpylöitä tulkita toisen henkilön vahingoittamiseen soveltuvaksi esineeksi). 
  12. Muotoile taikinasta noin ranteen vahvuinen pötkö ja leikkaa pötkö seitsemään yhtä suureen palaseen. 
  13. Laita palaset leivinpaperin päälle uunipellille ja nosta pelti lämpimään paikkaan. Peitä pelti pyyhkeellä. 
  14. Käsittele toinen taikinanpuolikas samoin kuten ensimmäinenkin. 
  15. Lämmitä uuni 225 C-asteiseksi ja paista sämpylöitä 10-12 minuuttia. 

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 4 Kyyhkynrintaa ja sieniohrattoa
  • 2 1 Pekaanipähkinäbrowniet
  • 0 0 Uunilohi fetajuustolla
  • 4 1 Kurpitsapiirakka mascarponejuustolla
  • 1 0 Pähkinäiset ruissämpylät
  • 3 2 Takuumurea Grillikylki

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään