RUNEBERGIN TORTUT

20 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

150 g leivinmargariiniä
1,5 dl Hienoa sokeria
2 kpl Kanmunaa
1 dl Jauhettua mantelia, jauhoin ja tein itse
1,5 dl Vehnäjauhoja
1,5 dl Korppujauhoja voi tehdä itse myös
1 tl Leivinjauhetta
1/2 dl Kuohukermaa
KORISTELU. PINNALLE
1-1,5 dl Tomusokeria
1-2 rkl Vettä
Vadelmahilloa tai marmelaadia

Jaa resepti

Ohje

Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig RUNEBERGIN PÄIVÄ 5.2.

RESEPTI KOTIRUOKA, johon itse laitan reilummin mantelijauhetta ja koristeita.

 

PAISTO 200 C N. 10-15 min.

VATKAA leivinmargariini ja sokeri, vaahdoksi.

AINA parempi, jos leivinmargariini ja kananmunat ovat huoneenlämpöisiä.

Lisää munat, yksitellen. VATKAA SEKAISIN.

KAUPASSA OLI Manteli rouhetta. Minulla oli keittiön kaapissa, vanhaa Mantelilastua.

JAUHOIN ensin mantelirouhee, tehosekoittimella mantelijauheeksi. Seuraavaksi lisäsin, Manteli lastut ja jauhoin kaikki Manteli jaheeksi. Yht. 50 ja 60 g 110 g.

SEKOITA jauhoihin, leivinjauhe ja jauhettu manteli.

LISÄÄ JAUHOT JA mausteet.

LOPUKSI lisää kerma ja SEKOITA Tasainen taikina.

JULKAISU 1.2.2016

LAITA LUSIKALLA KÖKÖJÄ, MUFFINSIVUOKIIN.

PAISTA. JÄÄHDYTÄ.

 

TEE tomusokerikuorrute. SEKOITA tomusokeri ja vesi sekaisin.

LAITA PÄÄLLE kökö Vadelmamarmelaadia ja tomusokerikuurrutetta.

Käytä Lusikkaa apuna.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 3 5 Muffinsit/kuppikakut 2 murusuklaa
  • 1 1 MUFFINSIT/KUPPIKAKUT. Juhlapäivä
  • 0 0 MUSTIKKAMUFFINSIT 1.Resepti Kotikokissa julkaistu 29.8.2015

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Heininkokkausta
Herkullisia, helppo ja nopea valmistus. Nam. Suosittelen Lämpimästi. Teen aina ja joka vuosi. Itse tekemät ja pienet Tykkään Nam. Ekaks yhden satsin ja sitten lähempänä oikeaa päivää toisen satsin. JUHLITAAN KANSALLISRUNOILIJAAMME, Runebergin tortuilla 5.2. HYMY

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään