Sekahedelmäkeitto

Raaka-aineet

Esivalmistelu:
1 l valmista, alkoholitonta Glögiä
1 kpl neilikkaa
3 kpl muskotinkukkaa
1 kpl kanelitanko
2 kpl liuskaa appelsiinin kuorta ilman valkoista välikuorta
Sitten:
2/3 dl rusinoita
1 pussi kuivattuja sekahedelmiä
Lopuksi:
2 rkl perunajauhoja
10 rkl vettä
pari ripausta suolaa

Jaa resepti

Ohje

Ennen aloittamista, suosittelen lukemaan reseptin huolellisesti läpi. Siellä on vinkkejä, jotka vaikuttavat (miellestäni) lopputulokseen...

Edesmenneessä "mummolassa" ei sekahedelmäkeitto ollut koskaan sameaa, vaan aina ns. kirkasta. Mikään hedelmä ei ollut hajonnut sinne (varsinkaan luumu), mutta esim. rusinat olivat pulleita. 

Kun katselin alkuun (seka-)hedelmäkeiton kuvallisia ohjeita, totesin, että ei meillä kyllä tältä näyttänyt? Osittain sameaa tai jopa "klippistä"??? Joten oli mentävä ajassa taaksepäin ja mietittävä mummon keittämistä, sekä miten "mummolassa" saatettiin tehdä ... Näin syntyi tämä, omalla tavallaan...

Laita mausteet ja glögi kattilaan. Keitä 5 minuuttia ja jätä sinällään jäähtymään. Ihan hyvä, jos saavat olla 6 tuntia keskenään. Siiviöi liemi ja lisää liemeen kuivahedelmät. Anna niiden olla liemessä 6 tuntia. 

Sitten koko sakki liedelle ja kiehauta 5 minuuttia. Nyt ota aprikoosit ja leikkaa puoliksi (ovat aivan liian isoja ja aikaisemmin leikattuna saattavat vaikuttaa keiton kirkkauteen, jota ei ole käytännössä vielä kokeilemalla todettu, mutta sisäinen herätyskello varoittaa etukäteen). Sekoita perunajouhot ja vesi hyvin keskenään. Kun keitto kiehuu, niin suurrusta. Eli sekiota keittoa yhteensuuntaan pyörivään liikkeeseen. Kun keitto "pyörii", lisää suurrus ohuena norona kaiken aikaa sekoittaen. Lisää ripaus suolaa. Lopeta sekoittaminen ja anna 5 min kiehua. Nosta syrjään jäähtymään. 

Jäähtymisen aikana pintaan muodostuu kalvo/nahka. Monesti suositellaan sen välttämiseksi sokeria pinnalle, joka kyllä pitää paikkaansa, mutta koska glögi on jo niin makeaa, niin lisäsokeria ei tarvita. Anna keiton jäähtyä n. tunnin (parkekkella +7C) Sekoita, että kalvo/nahka sulaa joukkoon ja laita sitten kattilan kansi päälle. 

Miksi en laita kantta heti päälle? Haluan että keittoprossessi pysähtyy nopeammin eli lämpö "karkaa" ja hedelmät pysyvät kuosissaan... Puolessa välissä "kalvo" sulaa vielä sekoittaessa lämmön puolesta mukaan ja sitten kansi estää seuraavan "kalvon"...

Minulla puuro on suolainen (ei sokeria tehtäessä) ja keitto makea. Myöskin kontrastina on, että keitto on kylmää ja puuro kuumaa... Kaksinkertaiset vastakohdat... 

 

 

Reseptini ovat ensisijaisesti kirjoitettu omaan ja perheen käyttöön, jolloin raaka-aineissa sekä mitoissa saattaa olla poikkeuksia tai puutteellisuuksia. Kiva tietysti, jos reseptit kelpaavat muillekin.

Ystävällisin terveisin,

FutoMaki

 

 

 

 

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 5 5 Haudutettu Riisipuuro

Samankaltaisia reseptejä

  • 54 3 Sekahedelmäkiisseli
  • 16 7 Sekahedelmäsoppa
  • 2 12 Yksinkertaiset Lihapasteijat
  • 11 11 Hiukan Erilaiset Kaalikääryleet
  • 1 0 Sekahedelmäkeitto leipäkoneella
  • 5 0 Sekahedelmäkiisseli

Kommentit

FutoMaki
Jokaiseen "Pikkujoulun" tunnelmaan

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään