Kumppanit

Viikon reseptivinkki

RaparperiPiiras

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

150 g

voita

 
 

1 dl

sokeria

 
 

1

muna

 
 

3 dl

vehnäjauhoja

 

1 dl

ruisjauhoja

 

1 tl

leivinjauhetta

 
 

täyte:

 

4 dl

raparperinpaloja

 
 

4 dl

vadelmia

 
 

½ dl

vettä

 
 

2 dl

fariinisokeria

 

3/4 dl

perunajauhoja

 

Ohjeet

6 annosta

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää taikinaan. Laita taikina jääkaappiin.


Kuori raparperit ja leikkaa ne ohuiksi paloiksi. Kaada kattilaan kaikki täytteen aineet. Sekoita huolellisesti ja kuumenna sekoitellen. Kun seos alkaa pulpahdella, nosta kattila levyltä jäähtymään. Sekoita vielä muutamankerran pohjia myöden, ettei seos jää vielä kuumaan pohjaan kiinni.


Voitele muffinipelti jossa on joko 12 pienempää tai 6 isompaa koloa. pyöritä taikinasta tanko, jaa se tarpeen mukaan tasapaloiksi. Painele taikinapalat jauhotetuin sormin vuokien pohjalle ja reunoille niin, että taikina ulottuu myös vähän reunojen yli. Jaa täytettä piiraspohjien päälle ja käännä reunoja vähän täytteen päälle.


Paista 200 alatasolla 15-20 minuuttia.


Nosta piiraat varovasti koloistaan käyttäen apuna esim. puista veistä.


Sirottele pinnalle tomusokeria ja tarjoa lisänä kermavaahtoa tai jäätelöä. korista sitruunamelissan lehdillä.


ohje Pirkka

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Ruisjauho antaa kivan säväyksen ja tekee vähän terveellisemmäksi!

Tekijän kommentti

Kokeiluun..Todella herkullisen näkönen :)

mari76 27.05.2008 klo 19:25

Ompas maukkaan näköinen.!

freesia 27.05.2008 klo 21:10

Hyvat kuvat :) ja leivokset varmasti maukkaita...taytyykin testata pian :)

minna bunce 27.05.2008 klo 23:51

Ompas herkullisen näköistä! :)

insanity_ 29.05.2008 klo 09:03

Ompas herkullisen näköistä! :)

insanity_ 29.05.2008 klo 09:03

Sus siunatkoo kuinka ihanan näköisiä leivonnaisia:o) Tahtoo kanssa!!

naija 29.05.2008 klo 16:25

Nam!

Dumas 30.05.2008 klo 08:11

Todella hyviä!

Mitzu 08.06.2008 klo 00:13

Todella hyviä!

Mitzu 08.06.2008 klo 00:13

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.