5 736
5 736

Mansikkainen juustokakku

Raaka-aineet

POHJA
170 g kaurakeksejä
1 1/2 tl kanelia
60 g sulatettua margariinia
TÄYTE
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 kanamunaa
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl vanilijasokeria
1/2 sitruunan mehu
Pinnalle
1/2 l mansikoita
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Jaa resepti

Ohje

Valmista kakku irtopohjaiseen kakkuvuokaan.

Jauha kaurakeksit monitoimikoneessa. Lisää joukkoon kaneli ja sulatettu margariini. Painele keksiseos tasaiseksi kerrokseksi kakkuvuoan pohjalle.

Valmista täyte. Sekoita notkistetun juuston joukkoon sokeri. Erottele kanamunan keltuaiset valkuaisista ja lisää keltuaiset juustomassaan. Sekoita joukkoon vehnäjauho, vanilijasokeri, sitruunamehu ja lopuksi kovaksi vaahdotetut valkuaiset. Levitä täyte kakkupohjan päälle ja paista kakkua 175 asteessa n.30 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä ja koristele pinta tuoreilla mansikoilla. Kiehauta kiillepintaa varten vesi ja lisää joukkoon hyytelösokeri. Sekoita kunnes sokeri liukenee ja liemi kirkastuu. Lusikoi kuumaa kiilettä mansikoiden päälle ja nosta kakku kylmään hyytymään.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Mansikkainen torttu (maidoton)
  • 32 12 Mansikkainen Raparperitorttu
  • 1 0 Mansikkainen pakuriSmootie
  • 4 2 Mansikkainen unelmatorttu
  • 1 0 Mansikkainen kääretorttu
  • 0 0 Mansikkainen kaurapaistos

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään