Pasta Ricotta-juustolla / Tarja bil-butir u r-rikotta

1 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

70 g Capellini eli Spahgetti Nro. 1
2 l vettä
7 g suolaa
"Kastike":
40 g voita
1 kynsi valkosipulia
1-2 g suolaa
½ rkl hakattua lehtipersiljaa
2-3 rkl pastan keitinvettä
50 g Ricotta- juustoa

Jaa resepti

Ohje

Laita vesi kiehumaan ja lisää suola keitinveteen. Kuori ja murskaa valkosipulin kynsi. Ota voita pannulle, sulata ja lisää valkosipuli. Anna valkosipulin kiehua voissa, mutta älä anna ottaa väriä.

Laita pasta kiehumaan.

Hienonna persiljaa. Lisää pastan keitinvettä ja persija pannulle, sekä hiukan suolaa. Sekoita hyvin ja lisää rikotta- juusto muruina joukkoon ja sekoita niin, että voi on sekoittunut tasaisesti juuston kanssa. Varo kuitenkin, ettei juuto mene kuitenkaan ihan minimuruksi. Keitä pasta al denteksi ja siihen ei mene kuin muutama minuutti. 

Siiviöi pasta. Kaada kastike sekoituskulhoon ja sitten pastan päälle kastike. Nostele pastaa vaikka kahdella haarukalla, että kaikki sekoittuvat keskenään.

Nosta lautaselle ja nauti.

Ja suolan kanssa oman maun ja terveyden mukaan...

 

Hyvää ruokahalua...

16/09/2015 Bugibba,

Malta

Reseptini ovat ensisijaisesti kirjoitettu omaan ja perheen käyttöön, jolloin raaka-aineissa sekä mitoissa saattaa olla poikkeuksia tai puutteellisuuksia. Kiva tietysti, jos reseptit kelpaavat muillekin.

Ystävällisin terveisin,

FutoMaki

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

FutoMaki
Tämä on hyvin yksinkertainen ja helppo pasta pyöräyttää, kun on todella kiire. Tässä käytin maltalaista valkosipulia, jonka aromi on tuplasti vahvempi, kuin meille tuodun valkosipulin aromi. Tosin valkosipuli on harkitusti käytetty mauste...

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään