Kumppanit

Rukiinen suppispiiras

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

Pohja:

 

2 dl

vehnäjauhoja

 

1 dl

ruisjauhoja

 

½ dl

ruisrouhetta

 

½ tl

suolaa

 

1 tl

leivinjauhetta

 
 

100 g

margariinia

 
 

2-3 rkl

kylmää vettä

 
 

Täyte:

 

1 l

tuoreita suppiksia eli
suppilovahveroita

 

2

isoa sipulia

 

1 tl

suolaa

 

1 tl

sambal oelek
-chilitahnaa

 

½ tl

mustapippuria

 

ripaus

chilimausteseosta

 

2

valkosipulinkynttä
murskattuna

 
 

2

tomaattia

 
 

1 prk

kermaviiliä

 
 

1

muna

 
 

(suolaa, mustapippuria)

 

50 g

juustoraastetta

 

Ohjeet

Sekoita pohjan kuivat aineet. Nypi joukkoon rasva. Lisää lopuksi vettä parissa erässä sen verran, että taikina ei enää muruile. Painele voideltuun (ja korppujauhotettuun) piirasvuokaan, laita kylmään hetkeksi.


Silppua sipuli ja halutessasi pieni suppiksia. Hauduta niitä kattilassa kunnes sienistä on vettä mukavasti haihtunut. Lisää mausteet.


Esipaista pohjaa 175 asteessa noin vartti. Levitä esipaistetulle pohjalle sieni-sipuliseos ja viipaloidut tomaatit. Kaada päälle muna-kermaviiliseos. Raasta päälle hieman juustoa. Jatka paistamista 200 asteessa puolisen tuntia.

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Hih, tämä piirakkani tuli kolmanneksi HyväTerveyden piirakkakisassa. Äitini nimellä tosin, omallani pistin toisen reseptin. :) Vaan hänen toiveidensa pohjaltahan piiras sai ideaansa, joten eipä mennyt vallan väärään!

Tekijän kommentti

Ihanan näkönen piirakka :) täytyy kokeilla seuraavan kerran suolasta tehessä tuo ruispohja.

mari76 17.05.2008 klo 16:18

Hyvän näköinen piirakka:) Kokeiluun.

Mustikka 18.05.2008 klo 18:30

Olen etsinyt tällaista piirakkapohjaa, johon tulisi muutakin kuin voita ja vehnäjauhoja. Hyvää, vaikka lorautinkin epähuomiossa maustekaapista chilin sijaan hieman kanelia sekaan :)

Elli-Melli 03.09.2008 klo 15:00

Ruispohjalla sieniä ;), kokeiluun

kkr 03.09.2008 klo 16:56

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.