15 098
15 098

Islantilainen puolukkahyytelökakku

Raaka-aineet

3 dl ruishiutaleita
30 g voita
3/4 dl fariinisokeria
Täyte:
6 kpl liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
2 tlk/a`200g MAITORAHKAA
1 dl sokeria
4 tl vaniliinisokeria
3 rkl sitruunamehua
Puolukkahyytelö:
2 kpl lliivatelehteä
1 pss 200g puolukoita
½ dl vettä
2 rkl sokeria
2 rkl sitruunmehua

Jaa resepti

Ohje

Paahda ruishiutaleet paistinpannussa hetki. Lisää rasva ja vaniliinisokeri. Kuumenna edelleen niin, että seos on rapeaa. Päällystä irtopohjavuuan pohja kelmulla (24cm halk.).

Levitä ruishiutale seos jäähtyneenä vuokaan. Pane täytettä varten liivate pehmenemään kylmään veteen noin 10 minutiksi.

Vaahdota kerma. Sekoita rahkan joukkoon sokeri ja vaniliinisokeri. Kuumenna sitruunamehu ja sulata siihen vedestä puristetut liivatteet. Kaada seos rahkan joukkoon hyvin sekoittaen. Lisää kermavaahto. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä kylmässä tunnin ajan.

Liota puolukkahyytelöakin varten liivatteita kylmässä vedessä. Sulata puolukat ja survo ne. Lisää vesi ja sokeri. Liota vedestä puristetut liivatteet kuumaan sitruunamehuun. kaada seos puolukkasurvoksen joukkoon ja sekoita hyvin.

Levitä puolukkaseos rahkakerroksen pinnalle. Anna hyytyä kylmässä noin 4 tuntia. Irrota kakku vuuasta ohuella lastalla reunoista nostaen. Siirrä tarjoiluvadille ja koristele vati puolukanvarvuilla.

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 5 Puolukka-ruistorttu
  • 1 1 Herkku marjarahkakakku
  • 2 1 Omena-puolukkapiirakka
  • 2 2 Ruis-puolukkapuuro (iso kattilallinen)
  • 7 13 Ystävänpäivän kuningatar(puolukkahyytelökakku)
  • 3 0 Glögijuustokakku puolukoilla

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään