|
|
||
Kumppanit
Viikon reseptivinkki
Silli paistettu
Raaka-aineet
1,5 dl |
ruisjauhoa |
1,5 tl |
hienoa merisuolaa |
3 mm |
kurkumaa |
1 tl |
currya
|
1 tl |
sitruunapippuria
|
voita |
|
öljyä |
|
|
|
|
|
Ohjeet
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Pyyhi paperilla suomut pois jos niitä on jäänyt ja pyörittele sillit jauhomausteseoksessa.
Kuumenna pannulla öljyä ja voita kunnes sihinä loppuu ja paista sillit pannussa molemmin puolin.
Minulla levy oli 7/9 ja ensin 4 minuuttia ja käänsin ja sitten 3 minuuttia.
Sain neuvon että silliä ei saa paistaa liian kauan. Vain kypsäksi. Maku muuttuu muuten härskiksi.
Nämä onnistuivat hyvin. RM sanoi että ompa V...n hyvää!!
Paistoin sitten paistorasvassa sipulia ja meetvurstin paloja. Lisäsin myös lipstikkaa ja vähän vettä. Hyvä kostuke potuille!
Kommentit
Tuliaispaketti! Todella hyvää!
Tekijän kommentti
Mielenkiintoista vaihtelua uusilleperunoille ja raikkaalle salaatille kesällä! Ja kurkumaa kokeilemisen arvoinen juttu!
piia58 13.05.2008 klo 17:16
Kauniin näköiset sillit. Oliko tuoreita?
Mustikka 13.05.2008 klo 21:15
Tavallaan.. Muttei kuitenkaan. Eli kalastettu alle viikko sitte, mutta pakkasessa olleet. Sulatin jääkaapissa ja paistoin kun olivat juuri sulaneet. Tuoksuivat ihan tuoreelle.. Miestä vaivasi vaan ne hennot ruodot.. Piti tarkasti perata,, Sitte hermostuin ja vetelin sille selkäsiivut ja söin ite ne loput ruotoineen :D
Lynx 13.05.2008 klo 21:18
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.
Sulje ikkuna