2 610
2 610

Lammaspaisti

2 annosta

Raaka-aineet

1,2 kg lampaanpaisti,luun kera
1 rkl aniksen siemeniä
1 rkl oliiviöljyä
3 kpl isoja valkosipulin kynsiä
3 dl lammasfondia,jos on,minulla oli tänään vain kanafondia
1 dl valkoista porttiviiniä
suolaa,pippuria,rosmariinia,basilikaa,
1 kpl iso kesäkurpitsa (250 gr)
3 kpl varsiselleriä
2 kpl kevätsipulin varsia
yhden appelsiin mehu
1 tl hunajaa
3 kpl kananmunan keltuaista
suurennus,jos tarpeen,oman muan mukaan
1 rkl kirkastettua voita tai muuta paistorasvaa

Jaa resepti

Ohje

Pienennä aniksen siemenet morttelissa,lisää valkosipulinkynnet ja oliiviöljy,hienonna keskenään.Hiero tämä maustemarinadi lihan päälle ja anna imeytyä 2 tuntia.

Kuumenna paistorasva valurautakattilassa,lisää lammas ja paista.Suolaa, pippuroi,lisää myös rosmariini.Minulla oli noin 10 sentin oksa neuloineen.

Lisää fondi ja porttiviini,anna kiehahtaa hellalla.

Uuni 180 astetta.

Laita kattila kannen kanssa 1,5 tunniksi uuniin.Kun lihan sisälämpötila on noin 60 astetta,lammas on valmis.Kääri liha folioon ja anna levätä siinä.

Nosta valurautakattila lihaliemen kanssa taas hellalle.Leikkaa varsiselleri paloiksi,anna kiehahtaa kattilassa,leikkaa kesäkurpitsa myös paloiksi,anna niiden myös kiehahtaa,samoin kevätsipulien varret.Ole tarkkana,jotta vihanneksiin jää purua.

Nosta vihannekset reikäkauhalla toiseen astiaan.

Purista appelsiinimehu,vatkaa 3 keltuaista mukaan ja mausta hunajalla.

Anna lihaliemen jäähtyä noin 80 asteeseen,lisää appelsiini-keltuaisseos koko ajan vatkaten,anna lämmetä hellalla,kuten tekisit vaniljakastiketta.Heti pois kuumasta,kun se alkaa sakeutua.Lisää vihannekset.

Kääri liha foliosta,ota lihaneste kastikkeseen,leikkaa liha viipaleiksi ja päällystä kastikkeella.Kruunuksi vielä basilikaa.

Hyvin sopivat perunat tai polenta mukaan lisukkeena,(itsehän karppaan tällä hetkellä).

 

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Lammaspalapaisti 3.10.2016
  • 3 3 Vasikan posket
  • 7 4 Lammaspaisti
  • 1 1 Lammaspaisti jalostui keitoksi.(14.4.09)
  • 5 3 Lammaspaisti
  • 4 5 Marinoidut naurikset 8.5.2016

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään