|
|
||
Samankaltaiset reseptit
Kumppanit
Lihamurekekääryle
Raaka-aineet
mureketaikina |
|
1 kg |
naudan paistijauhelihaa
|
4 |
paahtoleipä viipaletta |
2 dl |
vettä
|
1/2 dl |
ketshuppia |
3 isoa |
keltasipulia silppua ja |
3 tl |
suolaa |
2 tl |
yrttimaustesekoitusta |
1 rkl |
mustapippuria myllystä
|
2 |
valkosipulinkynttä |
4 |
munaa
|
|
|
täyte |
|
170 g |
amerikanpekonia |
100 g |
paprikasalamia ohueksi |
1 punainen |
paprika ohuina |
2 isoa |
tomaattia silppuna |
20 cm pätkä |
purjosipulia silppuna |
15 palaa |
lidelin lehmäjuustoa |
1 tl |
basilikaa |
|
|
voiteluun |
oliiviöljyä |
pinnalle |
kermajuustoraastetta |
Ohjeet
Mureketaikina. Liota leivät vedessä. Lisää jauheliha ja loput aineet, anna taikinan turvota. Tee sillä välin täyte.
Ruskista pekonit kuiviksi. Kuulota paprikat ja purjot pekonin rasvassa. Jäähdytä. Lisää sekaan salamit ja loput aineet, sekoita.
Levitä mureketaikina leivinpaperin päälle märin käsin taputellen. Lisää pinnalle täyte ja rullaa leivinpaperin avulla. Pyöräytä rulla toiselle pellille ja sulje rullan päät, ettei täytteet levähdä paistaessa.
Voitele pinta oliiviöljyllä.
Paistele 200 ast. 1 tunti 15 min. folion alla, ettei liikaa kuivu. Ota mureke pois uunista, lisää juustoraaste ja paistele vielä grillillä 15min.
Kommentit
ompa herkullisen näköinen ja varmaan makuinen:)
askelmittari 07.05.2008 klo 22:23
Suolasempaa olis voinu olla mulle. Meinasin laittaa täytteeseen puolet enemmän salamia, ei olis ollu ollenkaan paha sittenkään.
anne 07.05.2008 klo 22:30
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.
Sulje ikkuna
