3 277
3 277

Rommirusinakuivakakku

12 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

150 g voita
150 g sokeria
150 g vehnäjauhoja (tai 50/50 perunajauhojen kanssa)
1,5 tl kaakaojauhetta
3 kpl kananmunia (isommassa taikinassa 5kpl)
1-1,5 dl rusinoita
1-2 dl rommia

Jaa resepti

Ohje

LIDL:ssä käynti aiheutti vähän inspiraatiota tehdä minikuivakakkuja tällä kertaa rommirusinoilla.

1) Laita rusinat likoomaan rommiin hyvissä ajoin. Kaada rommia vain sen verran että se juuri peittää rusinat, mutta ei enempä, muuten taikina juoksettuu. (Jos haluat rommista vain maun, mutta ei alkoholia niin kiehauta sitä muutaman minuutin ajan ennen kuin kaadat rusinoiten päälle.) Ota samoihin aikoihin voi esille.

2) Lämmitä uuni 175 asteeseen. (Jos käytät metallivuokia: voitele vuoat ja pinnoita ne mannaryyneillä)

3) Vatkaa voi ja sokeri yhteen kuohkeaksi vaahdoksi.

4) Lisää kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten. Älä huolestu, jos taikina näyttää juoksettuvan.

5) Kaada rusinat taikinaan rommineen.

6) Sekoita kaikki loput kuiva-aineet yhteen ja lisää pikkuhiljaa siivilän läpi.

7) Annoste taikina vuokiin lusikalla tai pursotinpussilla oman mieltymyksen mukaan.

8) Paista uunin keskitasolla 20-30 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla.

9) Käännä valmiit kakut lautaselle jäähtymään vuoissa, ne lähtee irti vasta jähtymisen jälkeen (noin 30 min).

 

Jos haluat tehdä tällä ohjeella kakun isoon vuokaan niin tee ohje kaksinkertaisenä, mutta käytä 5kpl kananmunia.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Marjapiirakka murotaikinaan
  • 0 0 Suklaamuffinssit 24 - 36 kpl
  • 1 3 Rommirusina - cashewkakku
  • 3 5 Mummolan omenapaistos 3.4.2015
  • 1 0 Paholaisen suklaakakku
  • 1 1 Tiramisu-mokkapalat

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään