Kumppanit

Riimihärkä

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

1 kg

sisäfile

 

4 rkl

merisuolaa

 

3 rkl

hienoa sokeria

 
 

2 rkl

mustapippurirouhetta
myllystä

 

1 rkl

kuivattua salviaa

 

1 rkl

kuivattua meiramia

 

1 rkl

kuivattua timjamia

 

 

 

Ohjeet

20 annosta

1. Lihasta poistetaan mahdolliset kalvot ja siihen hierotaan hyvin kaikki mausteet.


2. File laitetaan paistopussiin (ilma pois) ja laitetaan kylmään yhteensä kahdeksi vuorokaudeksi. Vuorokauden kuluttua käännetään.


3. Avataan pussi, kaadetaan lihamehu pois ja kuivataan file talouspaperilla.


4. Ripotellaan fileen päälle hennosti suolaa, kääritään tiukasti folioon ja annetaan olla kylmässä 3 vrk.


5. Laitetaan file foliossa pakastimeen niin pitkäksi aikaa, että se kovettuu (n. 4-5 t). Tilannetta kannattaa seurata riippuen pakastimen tehokkuudesta. Lopputuloksen on oltava sellainen, että lihaa on helppo leikata ohuiksi siivuiksi esim. lihaleikkurilla, jos sellainen on omassa taloudessa. Ennen k.o. vempaimen hankintaa me veimme fileemme omaan lihakauppaan leikattavaksi. Jos perheessä on vahvakätinen henkilö, hoituu homma veitsellä leikatenkin, mutta kovaa se on.


Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Riimihärkä on aina yhtä pidetty ruoka seisovaan pöytään, esim. ylioppilasjuhliin. Sen voi mainiosti valmistaa myös etukäteen ja ottaa pakastimesta sulamaan, mutta jättää leikkuujähmeäksi.

Tekijän kommentti

Siis ei paremmasta väliä!!!

Påla 05.05.2008 klo 13:44

Aivan sama ohje mutta liha on poroa ja tulee todella mahtavaa herkkua. Riimiporo on oikea herrojen herkku ja juhlien kunkku!

Riitta-Mummo 05.05.2008 klo 19:53

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.